Kuva: Shutterstock

Miksi tunnet fyysistä kipua vaikean eron jälkeen? 'Kuin huumeaddiktin vieroitusoireita'

18.01.2018 20:15 - Senja Rapila

Rakkautta verrataan huumeisiin; jokainen rakastunut on kuin huumeaddikti, joka odottaa seuraavaa annostaan.

Olet eronnut juuri kumppanistasi ja sinusta tuntuu siltä, että sydämesi on fyysisesti särkynyt. Et välttämättä syö, juo tai nuku kunnolla ja fyysinen, kokovaltainen huono olo on jatkuvaa. Mistä kyseinen olo johtuu eron jälkeen? Kyse on särkyneen sydämen syndroomasta.

Olemme aiemmin uutisoineet yhdeksän vuotta kestäneestä tutkimuksesta, johon osallistui 373 pariskuntaa. Tutkimuksessa kerättiin tietoa muun muassa siitä, milloin suhteen toinen osapuoli kuoli ja miksi. Tuloksista saatiin selville, että kolme kuukautta rakkaan poismenon jälkeen jäljelle jääneen todennäköisyys kuolemaan kasvoi huomattavasti. 

Kuin huumetta

Tutkijat ovat myös huomanneet menetyksen vaikuttavan samoihin osiin aivoissa, mihin esimerkiksi kokaiiniaddiktio vaikuttaa. Näin ollen voidaan sanoa, että rakkaus on omanlaisensa huume.

Mirror-julkaisu uutisoi, että kokaiinin käytöllä on paljon yhteistä pakkomielteisen käyttäytymisen kanssa, joka johtuu intensiivisistä rakkauden tunteista.

Tutkijat huomasivat tutkimuksessaan myös sen, että entisen rakkauden kaipaus herätti aivoissa saman alueen, mikä aktivoituu huumeidenkäyttäjillä, jotka odottavat seuraavaa annostaan.

- Nämä voimakkaat vieroitusoireet rakkauden menetyksestä vaikuttavat meidän kykyymme ajatella, keskittyä ja toimia, tutkijat summaavat.

- Emme voisi koskaan odottaa vieroituksessa olevan addiktin toimivan työssään ja henkilökohtaisessa elämässään normaalisti, koska ymmärrämme heidän olevan epänormaalissa mielentilassa.

Eli jos koet rankan eron, anna itsellesi aikaa selvitä erosta. Älä oleta olevasi välittömästi toimintakykyinen, mutta muista pyytää myös apua läheisiltäsi tai terapeutilta, mikäli ero tuntuu liian rankalta ja et osaa päästä siitä yksin yli.

Lähde: Mirror

Lue myös: Ethän aiheuta itse sydänsuruja itsellesi? 9 haitallista tapaa, jotka särkevät sydämen

Kilpailut

Uusimmat