Kuva: Fotolia
Voitko luottaa kumppaniisi? Tavat, jotka kertovat ettei ole syytä huoleen
Muutamista merkeistä tietää sen, että toinen on luottamuksen arvoinen.
Luottamus on yksi onnellisen ja hyvinvoivan suhteen kulmakivistä. Kun luottamus on kunnossa, on suhteen molemmilla osapuolilla hyvä olla.
Mutta mistä sitten tietää, onko oma kumppani luottamuksen arvoinen? Thought Catalog -sivusto listasi kymmenen merkkiä, jotka kertovat siitä, että ei ole huolta. Miten on, toteutuvatko omassa suhteessasi?
1. Hän ei käyttäydy oudosti puhelimensa suhteen. Toisin sanoen hän ei piilottele sitä, tai vietä sen kanssa kaikkea aikaansa.
2. Hän kunnioittaa sinua, eikä esimerkiksi riitojen aikana hauku tai säti sinua. Hän kohtelee sinua aina kunnioittavasti, vaikka olisikin huonolla tuulella.
3. Hän ei flirttaile muille, tai muutoinkaan yritä tehdä vaikutusta muihin naisiin. Hän siis pysyy rajoissa.
4. Hän ajattelee ennen kuin toimii. Voit siis luottaa siihen, että himojen yllättäessäkin hän miettii ennen kuin tekee.
5. Hän pitää sinut aina ajan tasalla menoistaan. Hän ei vietä öitä poissa kotoa ja muutenkin kertoo avoimesti missä on ja kenen kanssa.
6. Hän pitää lupauksensa, olivatpa ne pieniä tai suuria. Hänen sanaansa voit luottaa aina.
7. Hän on hyvä ystävä, joka on tunnettu lojaaliudestaan ja luottettavuudestaan.
8. Hän ei ole koskaan antanut mitään syytä epäilyyn.
9. Sinulla on vahva tunne siitä, että hän on oikeasti hyvä ihminen.
10. Hän kertoo sinulle kaiken. Hänellä ei ole tarvetta valehdella tai jättää kertomatta mitään.
Lue myös: Luottamus, kemia ja tuki: Onnellisen suhteen avaimet koottiin yhteen
Lue myös: Psykiatrienkin käyttämä vanha kikka todella toimii - näin saat ihmisen luottamuksen
Lähde: Thought Catalog