Kuva: AOP / Tomi Natri

Huippukokki muistelee oligarkin saamaa erityiskohtelua - 'He olisivat halunneet sukellusveneajelulle'

07.08.2022 09:15 - Jenni Tuusjärvi

Huippukokki Petteri Luoto muistelee, kuinka oligarkki seurueineen nautti vieraillessaan Helsingissä öisistä shoppailureissuista, privaatista ruokasalista sekä ympäri vuorokauden päivystävistä kokeista.

Huippukokit Antti Vahtera, Pekka Terävä sekä Petteri Luoto muistelevat Henksun safka -podcastin uudessa jaksossa kohtaamisiaan julkisuudesta tuttujen sekä vaikutusvaltaisten henkilöiden kanssa.

Luoto on työskennellyt vuosikymmenten ajan ravintola-alalla niin Suomessa kuin maailmallakin. Vuonna 1998 Vuoden kokiksi kruunattu Luoto onkin siis kohdannut monenlaisia vieraita uransa aikana, mutta jotkut tapaukset ovat jääneet lähtemättömästi mieleen.

Luoto muistelee jaksossa erästä seuruetta, joka saapui taannoin vieraaksi helsinkiläiseen luksushotelli Kämpiin. Vieraaksi saapui nimittäin oligarkki seurueineen.

Luodon mukaan vieraat saivatkin aivan erityistä kohtelua. Kokit olivat jatkuvassa valmiudessa toteuttamassa erityisten asiakkaiden toiveita, oli mikä vuorokaudenaika tahansa kyseessä.

- Mitä ikinä he halusivatkaan tilata, niin se täytyi toteuttaa, huippukokki muistelee.

Kun seurue halusi syömään, ruokasali tyhjennettiin muista vieraista.

Vaikutusvaltaisilla vierailla oli mahdollisuus myös muihin ylellisyyksiin. Luodon mukaan muun muassa helsinkiläinen tavaratalo avattiin keskellä yötä, jotta nämä pääsivät shoppailemaan.

- He halusivat keskellä yötä Stockmannille, niin Stockmann avattiin heitä varten, Luoto paljastaa.

Luoto muistelee kuitenkin vierailla olleen yksi toive, jota luksushotellikaan ei pystynyt toteuttamaan. Seurue olisi halunnut päästä sukellusveneajelulle.

- He tulivat sanomaan, että heillä on kaikki muuten oikein hyvin, mutta he haluaisivat päästä sukellusveneajelulle, huippukokki kertaa taannoisia tapahtumia.

- Sitä ei hotelli kyennyt toteuttamaan, Luoto naurahtaa jaksossa.

Voit kuunnella koko jakson alta sekä Podplaysta.

Lue myös: Mikä on erikoisin raaka-aine, jota olet kokannut? Huippukokit kertovat kokemuksistaan uudessa sarjassa

Lue myös: Timo Koivusalo kertoo, miten hän nauttii juhannusmakkaransa - "Olen vanhan liiton mies"

Lue myös: Keittiömestareiden mielestä kilpailuilla houkutellaan alalle osaajia - 'Siellä he tulevat esille'

Voice.fi, Iskelmä, Radio Nova ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat