Kuva: Senja Rapila

Kuinka legendaarinen Dingo sai nimensä? Laulaja Neumann paljastaa

09.03.2022 10:15 - Lauri Kujanpää

Dingo perustettiin noin 40 vuotta sitten ja oli yksi 1980-luvun suurimmista ilmiöistä.

Dingon perustamisesta tulee kuluneeksi tänä vuonna 40 vuotta. Yhtyeen laulaja Pertti ”Nipa” Neumann, 62 hämmästelee itsekin asiaa Radio Nostalgian haastattelussa.

- Ajatella! Tarkkaa aikaa on ehkä vaikea määritellä, sillä Dingo pyörähti käyntiin 1983, mutta jo vuotta aikaisemmin oli olemassa virittelyä. Ehkä voimme juhlia pyöreitä molemmista vuosista, Neumann kertoo juontaja Susanna Heikille.

Yhtye on myynyt valtavan määrän albumeita ja oli valtavassa suosiossa varsinkin 1980-luvulla. Heikki kertoo, että hän on ollut itsekin suuri Dingo-fani, ja kysyykin Neumannilta, kuinka yhtye sai aikoinaan nimensä.

- Dingoa edelsi muutamat muut nimet ja itse olisin halunnut, että yhtye olisi nimeltään Soho, joka on alue Lontoossa. Jäbät pitivät myös nimestä ja olimmekin tovin Soho.

- Kun olimme saamassa levytyssopimusta, niin marssin kioskille ja ostin brittiläisen pop-lehden, josta silmilleni hyppäsi, että bändi nimeltään Soho on jo olemassa. Samalla sekunnilla päätin, että bändistä tulee Dingo. En tiedä, mistä se signaali ilmestyi, mutta yhtyetoverit hyväksyivät asian saman tien.

Haastattelussa Neumann kertoo myös, kuinka hän kirjoittaa kappaleita. Muusikko myös muistelee erästä perhettä, jonka jäsenet olivat valtavia Dingo-faneja.

Voit kuunnella haastattelun kokonaisuudessaan Podplaysta.

Voice.fi, Podplay, Iskelmä, Radio Nostalgia ja Radio Nova ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Dingo palaa keikkalavoille uudistetulla kokoonpanolla! Mukana myös Lordin ex-jäsen

Lue myös: Neumann paljasti erikoisen faktan Dingon biisien takaa: "Moni kappale syntyy valtavan väsyneenä"

Kilpailut

Uusimmat