Dingon nokkamies kertoo hakevansa tasapainoa arkisista asioista.
Dingon kappaleista moni on noussut klassikoiden asemaan.
Dingon kosteina huippuvuosinakin Neumann pysyi erossa päihteistä.
Neumann lupaa konserttisaleihin tymäkkää biletunnelmaa.
Dingo-yhtyeen nokkamies sanoo, että ruusuinen elämäntilanne saattaa joskus tukkia luovuuden.
Menneistä on opittu ja nyt näistä kokemuksista ammennetaan voimaa Dingon uuteen paluuseen, lupaa Neumann.
Legendaarisen bändin Dingon keulakuva Pertti "Nipa" Neumann luonnehtii itseään yksinäiseksi sudeksi jonka elämään on mahtunut paljon. Dingo tekee paluun kesän festarilavoille.
Naisystävän kanssa onnellinen rokkari kertoo nauttivansa toisen ihmisen huomioimisesta.
Dingo-hype on ollut ilmassa viime viikot, kun bändi ilmoitti paluustaan.
Legendaarinen alkuperäiskokoonpano kertoo sopineensa välinsä.
Levoton tuhkimo, Nahkatakkinen tyttö ja Autiotalo kaikuvat tänä kesänä Himoksella.
Neumann, Jonttu, Quuppa ja Pete kertovat vuoden 2017 suunnitelmistaan tarkemmin perjantaina.
Yhtyeen taru tuli päätökseen, kun monen vuoden jatkuvan keikkailun jälkeen iski burn out.
Radio Novan Nova Stagella akustisen keikan heittänyt Neumann kertoi soolouransa ensimmäisen virallisen julkaisun, vuonna 1985 ilmestyneen Mennään hiljaa markkinoille –kappaleen syntyneen kivuttomasti.
Maaliskuussa uuden Oma Waterloo –levyn julkaissut Neumann esitti Nova Stagella akustisesti kappaleet Mennään hiljaa markkinoille, Safiiri ja Teräs sekä Naiselleni.
Suomalaisen rockin legenda Neumann esiintyy livenä tänään Nova Stagella kello 12 jälkeen.