Kuva: AOP

Miksi Coldplay ei ole koskaan esiintynyt Suomessa? Yhtyeen jäsenet kommentoivat

09.05.2021 17:15 - Lauri Kujanpää

Radio Novan Esko Eerikäinen haastatteli Coldplayn jäseniä uuden kappaleen tiimoilta. Haastattelussa puhuttiin muun muassa Suomesta sekä menestyksestä.

Coldplay on yksi maailman menestyneimmistä poprock-bändeistä ja yhtyeen levyjä on myyty maailmanlaajuisesti kymmeniä miljoonia kappaleita. Yhtye julkaisi nyt uutta musiikkia, kun single Higher Power näki päivänvalon.

Radio Novan Päivä -ohjelman juontaja Esko Eerikäinen haastatteli Coldplayn Guy Berrymania ja Will Championia, ja kolmikko keskusteli aluksi uudesta kappaleesta ja supertuottaja Max Martinista, joka oli mukana tekemässä biisiä.

- Rakastamme työskennellä uusien ihmisten kanssa ja kokea heidän vaikutuksensa musiikkiin. Nyt saimme mukaamme legendaarisen Max Martinin ja koko äänityssessio oli uskomattoman hauska. Toivon, että tuo hauskuus ja ilo kuuluu myös musiikkissa.

Coldplayta on odotettu Suomeen jo vuosikausia, mutta miksi yhtye ei ole vielä tänne saapunut? Berrymanilla ja Championilla ei ole asiaan yhtä oikeaa vastausta.

- Se on kyllä noloa ja olen kysynyt itse samaa kysymystä. Siihen ei varmaankaan ole ollut mitään tiettyä syytä. Kun lähdemme kiertueelle tämän koronapandemian jälkeen, rakastaisin todella sitä, että pääsisimme sinne. Olemme aina pitäneet siitä, että saamme kokea jotain uutta. Olemme puhuneet uskomattoman hienoille suomalaisille ihmisille, kuten toimittajille, faneille ja radiopersoonille, ja se on aina ollut ilo. Uskon, että meillä olisi siellä hyvä maaperä, johon laskea jalkamme.

Coldplay on saanut osakseen uskomatonta menestystä. Kuinka Berryman näkee sen, mistä menestys johtui?

- Se on hyvä kysymys ja vastaus on vaikea. Meillä oli todella vahva ystävyys jo ennen kuin perustimme bändin ja uskon, että se on yksi syy. Tiesimme, että pidämme toisistamme ja olemme valmiita tekemään paljon töitä. Emme koskaan ole lopettaneet ajattelemasta tätä bändiä ja olemme aina tehneet kaikkemme, että pärjäisimme aina vain paremmin. Rakastamme työtämme ja meillä on edelleenkin tallella se sama into, joka oli alussa.

Voit kuunnella Higher Power -kappaleen suoraan esimerkiksi Spotify-palvelun kautta.

Voice.fi ja Radio Nova ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Coldplay esitti herkän tulkinnan Linkin Parkin kappaleesta - yleisö repesi aplodeihin

Lue myös: Coldplayn uusi kappale on rakkauslaulu Fifty Shades -tähdelle: Sanoitukset "hyvin henkilökohtaisia"

Kilpailut

Uusimmat