Kuva: Pietari Purovaara / Warner Music

Radio Novan perinteikkäällä Juhannuslistalla yllätysvoittaja - "Olen todella otettu"

20.06.2020 23:00 - Iiro Myllymäki

Top 200 -listalla voittajaksi nousi Behmin kappale Hei rakas.

Juhannukseen olennaisena osana kuuluu hyvä musiikki. Sitä Radio Nova on perinteisesti soittanut, kun Juhannuslista TOP 200 -äänestyksen tuloksia on käyty läpi. Tänä juhannuksena Radio Novan kuulijat äänestivät ykkössijalle uuden tulokkaan, Behmin kappaleen Hei rakas. Valtavaksi radiohitiksi noussut kappale päihitti äänestyksessä monet kesäklassikot, kuten Popedan Kuuman kesän ja Bryan Adamsin Summer of ’69:n.

Behm-artistinimen takaa löytyy Rita Behm -niminen muusikko, joka yllättyi voitostaan toden teolla.

- Ensimmäisenä tuli iso liikuttuminen - että juuri Radio Novan kuuntelijat ovat valinneet tämän, minun biisini, voittajaksi! Olen todella otettu, koska äänestyksessä kilpakumppanit olivat tosi kovia, Behm kertoo Radio Novalle.

Herkkä rakkauslaulu on koskettanut monia suomalaisia. Behm kertoo saaneensa kappaleesta paljon palautetta. Hänelle on muun muassa kerrottu, ettei kappaletta pysty kuuntelemaan itkemättä tai mikään muu kappale ei ole koskaan osunut niin syvälle tunteisiin kuin tämä. Behm tiesi olevansa suurten tunteiden äärellä kappaletta tehdessään.

- Kun biisin melodia oli valmis, tiesin, että tähän täytyy saada myös koskettavat sanat. Itseäni biisi liikutti valtavasti, mutta en mitenkään voinut arvata, miten muut ottavat kappaleen vastaan. Kyse on kuitenkin ensimmäisestä singlestäni, Behm sanoo.

Naiselta on julkaistu kaksi singleä, joista jälkimmäinen, Tivolit, on niin ikään kerännyt miljoonia striimejä Spotifyssa. Behm paljastaa, että hän on juuri saanut debyyttilevynsä valmiiksi.

- Ajattelin nyt juhannuksena palkita itseni sillä, että en tee mitään. Keskityn vain olemiseen, Behm sanoo.

Radio Novan perinteikäs Juhannuslista TOP 200 lopetettiin viime vuonna, mutta runsaan kuulijapalautteen myötä lista teki nyt paluun.

Alta voit katsoa listauksen kymmenen kärjen.

1. Behm - Hei rakas
2. Popeda - Kuuma kesä
3. Lauri Tähkä - Palavaa vettä
4. Arttu Wiskari - Suomen muotoisen pilven alla
5. Bon Jovi - Livin' on a Prayer
6. Bryan Adams - Summer of '69
7. The Weeknd - Blinding Lights
8. Darude - Sandstorm
9. Kaija Koo - Tinakenkätyttö
10. Queen - Bohemian Rhapsody

Lue myös: Lauri Tähkä iloitsee historiallista kappalettaan: "Kiitos kaikki te siellä"

Lue myös: Robinin uusi musavideo leviää maailmalla - syynä videolla esiintyvä miljoonien ihailema tähti

Voice.fi ja Radio Nova kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat