Kuva: AOP

The Beatlesin hajoaminen oli kova paikka Paul McCartneylle: "Mietin, tunsinko edes John Lennonia?"

26.09.2019 13:45 - Lauri Kujanpää

McCartney kertoo, että hänestä tehtiin syypää The Beatlesin hajoamiseen.

Legendaarinen Paul McCartney, 77, kertoi The Late Show With Stephen Colbert -ohjelman haastattelussa, että joutui aikoinaan pohtimaan muun muassa ystävyyttään John Lennonia kohtaan.

Ohjelman juontaja Stephen Colbert otti esille kuvan, jossa McCartney ja Lennon poseeraavat iloisena yhdessä.

- Tuo kuva on hyvin merkityksellinen minulle. Kun The Beatles hajosi, ympärillä oli paljon puhetta siitä, että minä olin se paha osapuoli ja että minä ja John emme tulleet toimeen keskenämme. Ihmiset olivat niin murtuneita bändin hajoamisesta, että huhut lentelivät ympäriinsä, McCartney sanoi ja jatkoi:

- Kun tuollaista kuulee tarpeeksi, sitä alkaa itsekin ajattelemaan, että olinko minä todellakin se pahis? Mietin, että tunsinko edes Johnia? Olimmeko edes ystäviä? Huhuja oli paljon. Kun näin tuon kuvan, muistin, että kyllä me olimme ystäviä. Se muistuttaa minua siitä, kuinka mahtavaa oli työskennellä hänen kanssaan.

McCartney joutui myös haastamaan The Beatlesin oikeuteen vuonna 1970. Näin McCartney kertoi asiasta GQ-lehdelle.

- Ainut tapa, jolla sain pelastettua bisnesspuolen, oli haastaa The Beatles oikeuteen ja se oli sydäntämurskaavaa. Tuosta tuli paljon kuraa niskaan ja minua syytettiin kaikesta.

John Lennon menehtyi vuonna 1980, kun häiriintynyt fani Mark David Chapman ampui hänet.

Koko McCartneyn haastattelun näet alta.

Jos video ei toimi, katso se tästä.

Lue myös: Paul McCartney hyvällä asialla - kampanjoi koulukiusaamista vastaan

Lue myös: Britannian rikkaimmat muusikot listattiin - top 10:ssä muun muassa Paul McCartney sekä Sting

Lähde: Classic Rock

Kilpailut

Uusimmat