McCartney kertoo, että hänestä tehtiin syypää The Beatlesin hajoamiseen.
77-vuotias tähti ei muista enää kaikkia vanhoja klassikoita ulkomuistista.
Paul McCartneyn keikalla nähtiin yllätysvieras.
McCartneyn omaisuus on noin 868 miljoonaa euroa.
Legendaarinen muusikko kuoli vuonna 1980.
Videolla toista pääosaa McCartneyn lisäksi esittää Hollywood-tähti Emma Stone.
Elokuva saa ensi-iltansa 26. toukokuuta.
Aarrearkullinen tähtien henkilökohtaisia tavaroita on kasattu internethuutokauppaa varten.
FourFiveSecond on Rihannan ensimmäinen singlejulkaisu hänen uransa kahdeksannelta studioalbumilta. Kappaleella vierailevat The Beatles-legenda Sir Paul McCartney ja räppäri  Kanye West.
Justin Timberlake ja Jimmy Fallon aloittivat Saturday Night Live erityisjakson tanssia ja sananhelinää yhdistelevällä räpillä. 
Rihanna on julkaissut musiikkivideon FourFiveSeconds -kappaleeseen. Biisillä vierailevat Sir Paul McCartney ja Kanye West.
Rihanna yllätti faninsa lauantaina ja ohjasi heidät kotisivulleen kuuntelemaan uutta materiaalia. FourFiveSeconds -nimisen biisin esittäjänä ovat Rihannan lisäksi Paul McCartney ja Kanye West.
Madonna on popin todellinen kuningatar, selviää Wealth-X -sivuston laskelmista. Kun musiikin supertähtien varallisuutta lasketaan yhteen, nousee Madonna ykköseksi.
Kolme entistä Nirvana-yhtyeen jäsentä kiipesi viikonloppuna lavalle soittamaan yhdessä Paul McCartneyn kanssa Yhdysvalloissa Seattlessa.
Paul McCartney ja Nirvana ovat julkaisseet yhteistuotoksensa Cut Me Some Slack, jonka he nauhoittivat Sound City -dokumenttia varten.
Eilen hämmennystä aiheutti uutinen, jonka mukaan Nirvanan elossa olevat jäsenet, rumpali Dave Grohl ja basisti Krist Novoselic esiintyisivät yhdessä kera Paul McCartneyn. Hämmentävä huhu kuitenkin piti paikkansa ja muusikot todellakin kipusivat yhdessä lavalle.