Mukana muun muassa Paul McCartney ja Coldplay: Tähdet lahjoittavat huutokaupattavaa syyrialaispakolaisten hyväksi

19.11.2015 12:01 -

Aarrearkullinen tähtien henkilökohtaisia tavaroita on kasattu internethuutokauppaa varten.

Nettihuutokauppa järjestetään eBayssa. Kaikki huutokaupan tuotot menevät syyrialaispakolaisten hyväksi.  Huutokauppa aukeaa 26. marraskuuta.

Mukana on muun muassa Beatles-konkari Paul McCartneyn lahjoittama korurasia, vinyylilevy, CD:eitä, Linda McCartneyn The Beatles -juliste, kokoelma kirjoja ja vaatteita. Lisäksi huutokaupan on Arctic Monkeys -solisti Alex Turnerin takki, Coldplayn nimikirjoituksilla varustettu kitara ja Blur-yhtyeen toimiva jäätelörekka, joka nähtiin yhtyeen Hyde Parkin keikalla viime kesänä.

"Perjantaina näimme, miltä todellinen kauhu näyttää"

Hankkeen pisti alulle Blurin rumpali Dave Rowntree, joka on tyrmistynyt niin Pariisin kuin Beirutinkin terrori-iskuista ja järkyttävistä kuvista sota-alueilta.  

– Bataclan (keikkapaikka, jossa menehtyi 89 ihmistä) on yksi osa Euroopan musiikkiteollisuuden DNA:ta. Minäkin olen soittanut siellä, kuten lähes kaikki tuntemani muusikot. Meidän on osoitettava tukeamme sotaa pakeneville syyrialaisille, koska perjantaina näimme, miltä todellinen kauhu näyttää. 

Lisätietoja huutokaupasta löydät täältä! 

(Nova/Paulmccartney.com

Kilpailut

Uusimmat