Kuva: AOP

Paul McCartney kamppailee live-keikkojensa kanssa: Opettelee Beatles-kappaleita uudelleen

01.08.2019 19:45 - Senja Rapila

77-vuotias tähti ei muista enää kaikkia vanhoja klassikoita ulkomuistista.

The Beatles -yhtyeestä tuttu Paul McCartney, 77, on kertonut tuoreessa haastattelussa, että nykyään vanhojen Beatles-hittien muistaminen tuottaa vaikeuksia. Tähden mukaan hän joutuu opettelemaan ja muistelemaan kappaleita uudelleen ennen live-keikkoja. Hän on myös myöntänyt, että tukeutuu bändikavereihinsa kappaleiden muistamisessa keikkojen aikana.

- Minun pitää opetella kaikki uudelleen. Olen kirjoittanut todella paljon musiikkia, et voi muistaa niitä kaikkia ulkoa. Kun menemme harjoituksiin, totean että ai noinhan se menikin, hän kommentoi tilannetta.

McCartney on myös kertonut, että jotkut vanhat kappaleet ovat hänen mielestään nerokkaita - niin nerokkaita, ettei hän tänä päivänä olisi välttämättä osannut samanlaisia tehdä enää.

Paul McCartney keikkailee tällä hetkellä bändinsä kanssa Yhdysvalloissa ja Etelä-Amerikassa.

Lähde: Music News

Lue myös: The Beatles -legendat soittivat yhdessä - "Rakastan sinua, jäbä!"

Lue myös: The Beatles -legenda Ringo Starr päihdeongelmistaan: "Pelkäsin selväpäisyyttä"

Lue myös: No johan on versio - tilusankari Yngwie Malmsteen coveroi The Beatlesia

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat