Kuva: Mikko Räsänen

Movetronin Päivi Lepistö seksikkäänä PVC-housuissa - katso kuvat

26.08.2017 19:23 - Anna Hopi

Lepistö muistaa 90-luvun aikana, jolloin keikkatahti oli omaa luokkaansa.

Movetron nousi 90-luvun alussa yhdeksi Suomen suosituimmista konepoppiyhtyeistä. Solisti Päivi Lepistölle, 44, se tiesi tiivistä keikkailua.

- Emme me oikein mitään muuta tehneet vuodesta 1995 vuoteen 1999, kuin kävimme keikoilla. Olimme keskiviikosta lauantaisin aina esiintymässä. Kävimme paljon lavoilla myös kesäaikaan, hän sanoo We Love The 90's -tapahtumassa.

(kuva: Mikko Räsänen)

Laulaja toteaa, ettei keikkatahti kuitenkaan käynyt kunnon päälle, koska hän yritti pitää koko ajan huolta kunnostaan.

- Myöskään alkoholin kanssa ei tullut läträttyä, Päivi Lepistö muistuttaa.

- Kyllä olen nauttinut alkoholia ja juhlinutkin, mutta se ei koskaan ole ollut minulle ongelma. Nykyään painopiste on enemmän liikunnalla, täytyy ihan käydä kuntosalilla ja jumpissa, että jaksaa keikoilla kiertämisen.

Haastavinta artistin iltapainotteisessa työssä on hänen mukaansa valvomisesta palautuminen. Se on edelleen hankalaa.

(kuva: Mikko Räsänen)

"En osannut jännittää TV-lähetyksiä"

90-luvulla Movetronin suosio vei bändin esiintymään moniin TV-ohjelmiin.

- Nyt kun ajattelen sitä aikaa, niin se oli kaikki ihan uutta. Emme olleet koskaan kokeneet vastaavaa, ja menimme vain virran mukana. Meillä oli taustalla iso levy-yhtiö, joka hoiti asioitamme, kertoo Lepistö

- En ole koskaan ollut jännittäjä, ja vain mennä porskutin niihin TV-lähetyksiin. Suoriin lähetyksiin ei koskaan totu, mutta jotkut nauhoitukset menivät omalla painollaan.

(kuva: Mikko Räsänen)

Vaikka Tampereella asuva laulaja tunnistettiin usein kaupungilla, se ei haitannut. Päivi Lepistö meni jopa töihin yhteen Tampereen suosituimmista kahviloista ja jutteli usein asiakkaiden kanssa, jotka kyselivät laulajan työstä.

- Olen elänyt laulajan työn ohella ihan normielämää kaikki nämä vuodet, hän sanoo hymyillen.

(kuva: Mikko Räsänen)

"Koimme 90-luvulla suurimman hypetyksen"

Lepistö kertoo odottavansa eniten Ristinolla-kappaleen esittämistä, koska se kuuluu hänen suosikkeihinsa.

- Se on loppusetissä. Jos vaikka esiinnymme ihan festaripäivän lopussa, ihmiset ovat vähän väsyneitä, niin viimeistään siinä vaiheessa kaikki ihmiset innostuvat!

Pitkän uran viihdetaiteilijana tehnyt nainen on ollut laulamisen lisäksi mukana monissa teatterinäytelmissä ja musiikkinäytelmissä. Hän sanoo nauttineensa eniten 2000-luvun aikana sattuneista asioista.

(kuva: Mikko Räsänen)

- Vaikka 90-luvulla koimme suuren nousun ja mahalaskun siinä välissä, ja tapahtui paljon, niin kyllä nämä viime vuodet ovat olleet parasta aikaa. Keikkailussa ei ole tavallaan mitään uutta, voit nauttia esiintymisestä, hän kertoo.

- Olen osannut ottaa kaiken helpommin, kun jo koimme 90-luvulla kaiken hypetyksen. Meillä on ollut viime vuosina paljon hyviä keikkoja, vanhoja faneja ja myös mukaan on tullut uusia faneja.

(kuva: Mikko Räsänen)

Kuuntele alta Movetronin Ristinolla-hittikappale.

Lue myös: Movetron muistelee kammottavimpia bäkkärikokemuksia: Ei ollut lainkaan vessaa!

Kilpailut

Uusimmat