Päivi Lepistö ja Jukka Tanttari ovat välillä saaneet erikoista palautetta konemusiikista.
Radio Novan Aamussa Aki kertoo muistojaan ysäriltä ja Minnalla on asiaa flyygeleistä. Meneekö Akilla ja Minna puurot ja vellit sekaisin suuressa puurokeskustelussa ja onhan mukana myös parta-Markus ja viikonlopun ruokavinkit, kuuntele parhaat palat tästä!
Naiset ovat kokeneet asiatonta kohtelua keikkojensa yhteydessä, mutta tämä ei ole vaikuttanut heidän elämiinsä sen kummemmin.
Movetronin laulaja on yhdessä kitaristi Daffy Terävän kanssa.
Movetron-solisti Päivi Lepistö ja ruotsalainen ysäritähti Pandora tietävät, että kiertue-elämä voi olla kaukana hohdokkaasta.
Retroperjantai-ohjelman juontaja Oku Luukkainen jatkaa uusien ysärikappaleiden tuottamista.
Laulaja on tottunut kovaankin keikkatahtiin vuosien saatossa.
Lepistö muistaa 90-luvun aikana, jolloin keikkatahti oli omaa luokkaansa.
Movetron keikkailee tänäkin kesänä ahkerasti.
Päivi Lepistö kertoi Radio Novan haastattelussa, että kotona puhutaan paljon musiikista. Lepistö on kihloissa Yö-yhtyeen kitaristi Daffyn kanssa.
Monet uskoivat 90-luvulla, että samaan aikaan breikanneilla Movetronilla ja Aikakoneella olisi ollut jotain henkilökohtaista kränää keskenään.
Perjantain 7 oikein -ohjelman vieraana oli eurodance-yhtye Movetronista tuttu Päivi Lepistö. Katja Ståhlin vieraana ollut laulaja muisteli taivaltaan 90-luvulta tähän päivään.