Kuva: Shutterstock

Superhelppo kinuskinen jäätelökakku on takuuvarma hitti - tykkäystakuu

02.06.2019 09:15 - Karoliina Kotala

Jäätelöstä saa pienellä tuunauksella näyttävän ja supermaistuvan luomuksen.

Jäätelö on erinomainen valinta kakun raaka-aineeksi, sillä se maistuu perheen pienimmillekin. Ohessa ohje näyttävään ja herkulliseen jäätelökakkuun, joka onnistuu jokaiselta:

Kinuskinen vuokajäätelökakku

3 litraa eri makuisia jäätelöitä oman maun mukaan (esimerkiksi suklaa, vanilja, mansikka)

Purkki kinuskikastiketta

300 g erilaisia karkkeja oman maun mukaan (kinuskikastikkeen kanssa sopivat esimerkiksi Omar-karkit ja Dumle-karkit)

Pohja:

200 g suklaakekskejä

100 g valkosuklaata

1. Valmista ensin pohja: Murskaa keksit hienoksi. Sulata valkosuklaa ja kaada sulanut suklaa keksipohjan joukkoon, sekoita. Kaada keksiseos irtopohjavuoan pohjalle ja taputtele tasaiseksi.

2. Paloittele jäätelöt ja asettele yksi litra jäätelöä vuoan pohjalle. Pilko puolet karkeista ja ripottele jäätelön päälle. Lisää myös puolet kinuskikastikkeesta.

3. Pilko toinen litra jäätelöä ja asettele vuokaan. Lisää taas karkkeja ja loput kastikkeesta.

4. Pilko vielä loput jäätelöt päälle ja laita vuoan päälle tuorekelmua. Laita vuoka pakkaseen.

5. Anna kakun olla pakkasessa yön yli. Ennen tarjoilua ota pois kelmu ja irroita kakku vuoasta. Koristele kakku karkeilla, marjoilla ja kastikkeella oman makusi mukaan ja tarjoile nopeasti ennen kuin se sulaa liikaa.

Lue myös: Tästä ei jälkiruoka parane - testaa superhelpon valkosuklaamoussen resepti

Kilpailut

Uusimmat