Kuva: Shutterstock

Oletko nähnyt jonkin näistä linnuista? Suomeen saapuu vuosittain lukuisia lintuharvinaisuuksia

10.07.2025 12:15 - Hanna Levänen

Asiantuntijan mukaan myös tavalliset luonnossa liikkujat tekevät havaintoja harvinaisista linnuista.

Muistatko nähneesi luonto-ohjelmissa hurmaavan värikkään kuningaskalastajan? Tai muistatko ihastelleesi pelikaania eläintarhassa tai luontokirjan sivuilla? Tiesitkö, että näihin lintuihin voi törmätä myös Suomen luonnossa?

Kotimaahamme eksyy vuosittain harvinaisia lintuvieraita. Vaikka kyseiset lintulajit eivät sinänsä olisi harvinaisia, esimerkiksi uhanalaisuuden vuoksi, harvinaisen niistä tekee niiden väärä sijainti. Asiantuntijan mukaan harvinaisia lajeja voi bongata koko ajan enenevissä määrin.

- Kyllä siinä sellaista kasvavaa trendiä on, mutta siitä voidaan sitten keskustella, että johtuuko se oikeasti siitä, että niitä on enemmän vai siitä, että tietoisuus on lisääntynyt ja tiedon kulku on parantunut, BirdLife Suomen suojeluasiantuntija Aapo Salmela kertoo Voice.fi:lle.

Kuningaskalastajia on havaittu Suomessa muun muassa Uudenmaan alueella. (kuva: Shutterstock)

Yleisin syy vierailulle on virhenavigointi muuttomatkaa tehdessä. Siksi harvinaisuushavaintoja tehdään useimmiten kevät- ja syysmuuttojen aikoihin. Salmelan mukaan lintujen joukosta löytyy aina hieman rohkeampia yksilöitä, jotka yrittävät tutkia uusia alueita ja ajautuvat vääriin paikkoihin. Toisaalta myös ilmastonmuutos vaikuttaa siten, että monet eteläisemmät lajit laajentavat levinneisyysalueitaan kohti pohjoista.

- Tyypillisesti nämä ovat sellaisia lintuja, joilla on muuttomatka mennyt niin sanotusti pitkäksi. Eli onkin tarkoitus mennä johonkin ja sitten päädytäänkin Suomeen asti.

Tummajunkko on sirkkuleihin kuuluva varpuslintu. (kuva: Pauli-Pekka Österberg)

Salmelan mukaan Suomessa on havaittu vuosien aikana useita uusia lintulajeja. Vuosi 2024 oli lintubongareita ajatellen erityisen hyvä, sillä silloin maassa tehtiin havaintoja muun muassa idänmehiläishaukasta, eskimohanhista ja tummajunkosta. Viimeisin näistä on pohjoisamerikkalainen laji, joka on hyvin harvinainen näky koko Euroopassa. Se nähtiin BirdLife Suomen mukaan Luodon Bosundissa.

Suomen ensimmäinen kultakulmasirkku lensi rengastajan verkkoon aika tarkalleen vuosi sitten heinäkuussa. Tämä Keski- ja Itä-Siperiassa asusteleva lintu on BirdLife Suomen mukaan Euroopan suurharvinaisuus.

Kultakulmasirkku muistuttaa kovasti Suomessa pesivää sukulaistansa pohjansirkkua. (kuva: Kalle Hiekkanen)

Tällekin kesälle havaintoja harvinaisuuksista on kertynyt hyvin. Salmela mainitsee esimerkiksi idänkäen, josta tehtiin toista kertaa havainto Suomessa, tälle kertaa Kuhmossa. Samoin aasianpääskykahlaaja tavattiin tänä kesänä Suomessa toista kertaa.

- Sitten ehkä se kaikista eniten mieliä kiihdyttänyt havainto oli tuolla Ahvenanmaalla Kökarissa havaittu kiharapelikaari, Salmela sanoo.

- Se on Suomelle uusi ja todella eksoottinen laji. Se oli varmasti sellainen, mikä monen juhannussuunnitelmat laittoi uusiksi.

Kiharapelikaani jätti jälkeensä kuhinaa, jonka mainingeissa lintuharrastajat yrittävät arvailla seuraavaa maassamme tavattavaa harvinaisuutta.

Petri Kuhno taltioi kiharapelikaanin lennon Kökarissa 25. kesäkuuta. (kuva: Petri Kuhno)

Suojeluasiantuntijan mukaan harvinaisten lintujen esiintyvyys painottuu etelä- ja länsirannikolle, joiden lisäksi muutamat saaret korostuvat bongauspaikkoina. Toisaalta Suomessa on myös paljon tyhjiä rannikoita, missä lintuharrastajat eivät yleisesti retkeile.

- Todennäköisesti sieltäkin jotain löytyisi, jos siellä retkeiltäisiin yhtä ahkerasti kuin vaikka Helsingissä tai Porissa, Salmela toteaa.

Lisäksi monet harvinaisista linnuista on samannäköisiä kotimaisten lajiemme kanssa eli pieniä ja vaatimattoman näköisiä. Tämän vuoksi niitä on kohtalaisen vaikea tunnistaa, ellei omaa tarkempaa lintutietämystä.

- On sellaisia lajeja, mistä tulee aika paljonkin tällaisia niin sanottuja maallikkohavaintoja eli tavalliset luonnosta kiinnostuneet ihmiset niitä löytää, Salmela kertoo.

Tyypillinen esimerkki tästä on harjalintu.

- Se on sen verran eksoottisen näköinen, että kiinnittää kyllä varmasti kaikkien huomion.

Harjalintu kiinnittää monen huomion eksoottisella ulkonäöllään. (kuva: AOP)

Harvinaisten lintulajien bongaamisesta kiinnostuneita Salmela neuvoo pysymään maltillisena, sillä nimityskin sen kertoo – kyseessä on harvinaisuudet. Pettymyksiin on siis hyvä varautua, sillä vaikka uutisista olisikin lukenut missä jonkin linnun voisi nähdä, se ei siellä välttämättä enää seuraavana päivänä ole.

- Joskus onnistuu, jos tarpeeksi sitkeästi yrittää, mutta linnuilla on myös siivet ja ne usein saattavat sitten karata.

Lue myös: Varpusia on nyt vähemmän kuin koskaan aiemmin

Lue myös: Oletko nähnyt tätä lintua? Se nimittäin uhkaa hävitä Suomen lajistosta kokonaan

Lue myös: Suomessa tavattujen lintujen lukumäärä nousee 493:sta 496:een

Lähde: BirdLife Suomi

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Radio Nova

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.