Kuva: Shutterstock

Mielenterveysongelmat veivät yli 100 000 suomalaista sairauslomalle vuonna 2023

20.01.2024 14:15 - Sanni Seppä

Yhdessä diagnoosiryhmässä on tullut kasvua 7 prosenttia.

Sairauspäivärahaa mielenterveyssyistä saaneiden määrä kasvoi vuonna 2023 ennätyslukemiin: yli sataantuhanteen henkilöön, kertoo Kela. Saajien määrä kasvoi 3 prosenttia eli vajaa 3000 henkilöä vuodesta 2022. Kasvun syynä on etenkin ahdistuneisuushäiriö. Sairauspäivärahaa saaneiden kokonaismäärä vähentyi.

"Mielenterveysongelmien yleistyminen sairauspoissaolojen syynä kuvastaa muutosta työssä ja yhteiskunnassa. Jos kehityksen suuntaa halutaan muuttaa, on tärkeä puuttua muun muassa työoloihin ja sellaisiin yhteiskuntarakenteisiin, jotka lisäävät ihmisten henkistä kuormitusta", kertoo Kelan tutkimuspäällikkö Jenni Blomgren.

Ahdistuneisuushäiriö yleistyy

Kasvu sairauspäivärahaa mielenterveyden häiriöiden perusteella saaneiden määrässä liittyi erityisesti ahdistuneisuushäiriöihin. Lähes 50 000 ihmistä sai sairauspäivärahaa ahdistuneisuushäiriön perusteella vuonna 2023. Diagnoosiryhmässä oli tullut kasvua 7 prosenttia. Masennushäiriöiden perusteella saaneiden määrä taas ei ole enää kasvanut viime vuosina.

"Erityisesti ahdistuneisuushäiriöiden jatkuva kasvu sairauspoissaoloissa on huolestuttava kehityssuunta. Ahdistuneisuushäiriöiden kasvu on ollut kaikkein voimakkainta alle 35-vuotiailla", sanoo Blomgren.

Ahdistuneisuushäiriö on yleistymässä. (kuva: Shutterstock)

Sairauspäivärahaa saaneiden kokonaismäärä vähentyi kuitenkin viime vuonna. Vuoden aikana sairauspäivärahaa sai yhteensä noin 305 000 henkilöä. Sen on noin 3 prosenttia eli lähes 10 000 vähemmän kuin edellisvuonna. 

Syy kokonaismäärän laskuun johtui vuonna 2023 pääosin koronatilanteen muutoksista. Koronadiagnoosin perusteella sairauspäivärahaa sai edellisvuonna noin 18 000 henkilöä ja nyt määrä oli tippunut 4000:een.

"Korona on ollut merkittävin syy sairauspäivärahan saajamäärän muutoksiin viime vuosina. Koronavirusdiagnoosi kävi tilapäisesti sairauspäivärahan kannalta suurimpien sairausryhmien joukossa, mutta viime vuonna se ei näkynyt merkittävästi", kertoo Blomgren.

Lue myös: Lakko tulee - sulkee muun muassa käytännössä kaikki ruokakaupat

Lue myös: HS: Metroliikenne pysähtyy kokonaan ensi kesän ajaksi Helsingin keskustassa

Lue myös: Ilmoitettujen seksuaalirikosten määrässä hurja nousu - myös ryöstörikosten määrä kasvoi

Lähde: Kela

Kilpailut

Uusimmat