Kuva: Shutterstock

Miltä kuulostaisi nelipäiväinen työviikko? Siitä saatetaan pian keskustella

12.06.2023 10:15 - Minttu Tikkanen

Maailmalla kokeiluista on saatu positiivisia tuloksia.

Vihreiden puoluekokouksessa valittiin muun muassa puolueen uusi puheenjohtaja Sofia Virta, mutta pohdittiin myös, millaisista muutoksista puolue lähitulevaisuudessa haluaa jättää aloitteita.

Yksi näistä mahdollisuuksista on nelipäiväisen työviikon laajamittainen kokeilu, joka on silloin tällöin noussut yleiseen keskusteluun. Vihreät uskoo, että nelipäiväinen työviikko olisi kokeilemisen arvoinen.

Vihreiden puoluekokouksen julkisista asiakirjoista käy ilmi, että aloite nostettiin kokouksessa esiin. Vihreät on tutkinut asiaa muun muassa suuntamalla katseen kohti Iso-Britanniaa, jossa vuonna 2022 tehtiin puoli vuotta kestänyt kokeilu nelipäiväisestä työviikosta, jossa palkka pysyi kuitenkin edelleen ennallaan. 30 tunnin työviikkoa kokeili tuolloin liki 3000 osallistujaa yli 60 erilaisesta työpaikasta. Tulokset olivat rohkaisevia, työntekijöiden stressi ja sairaspoissaolot vähenivät ja myös työn tuottavuus koheni. Kokeiluun osallistuneista työnantajista 90 prosenttia jäi kokeilun jälkeen pysyvästi nelipäiväiseen työviikkoon.

Vihreät hyväksyi aloitteen puoluekokouksessaan eli tulee pyrkimään viemään sitä eteenpäin seuraavalla hallituskaudella. 

Lue myös: Tuntuuko työ uuvuttavalta? Tarkista, että 6 merkittävää asiaa työssäsi ovat kunnossa

Lue myös: Lähiaikaan paluuta odotettiin, mutta nyt se voikin uuvuttaa - psykologi kertoo, miten väsymyksen voittaisi 

Kilpailut

Uusimmat