Kuva: Shutterstock

Kuinka käy valkean joulun? Forecalta huolestuttava ennuste

18.12.2022 16:15 - Minttu Tikkanen

Sää lauhtuu merkittävästi ennen joulua.

Viime viikkoina olemme saaneet nauttia talvisesta säästä ja postikorttimaisista luminietoksista. Valkea joulu ei kuitenkaan siitäkään huolimatta ole mikään läpihuutojuttu, sillä Foreca ennustaa sään lauhtuvan juuri ennen joulua.

Alkuviikosta lämpötila nousee jo reilusti plussalle. Lauhtuminen yhdistettynä vetenä ja räntänä tuleviin sateisiin voi viedä suuren osan lumihangista ainakin etelässä.

– Tällä hetkellä lumisimmalta alueelta eli Uudeltamaalta lumipeitteestä sulaa jopa 30 senttimetriä pois ensi viikon kuluessa, ennustaa Forecan meteorologi Kristian Roine.

Tilanne saattaa kuitenkin kääntyä ylösalaisin vielä kerran ennen joulua, sillä Forecan ennusteessa näkyy sään uusi viileneminen juuri joulun alla. Tällöin mahdolliset sateet tulevat jälleen lumena.

- Näyttää siltä, että sää viilenee hieman. Tämän hetken ennusteen mukaan lämpötila laskee joulua kohden etelässä lähelle nollaa, muualla maassa hieman pakkaselle. Lapissa pakkanen kiristyy selvemmin. Sää on epävakaista ja sateita tulee useimpina päivinä. Sään kylmetessä sateet muuttuisivat jälleen lumisateiksi, Roine jatkaa.

Lue myös: MTV: Autoilijan lusmuilu yhdestä asiasta saattaa juuri nyt olla erityisen vaarallista liikenteessä

Lue myös: Keskiviikko on parempi matkustuspäivä kuin torstai - lue asiantuntijan vinkit joululiikenteeseen

Lähde: Foreca

Kilpailut

Uusimmat