Kuva: Shutterstock

HS: Tutkijat löysivät koirista ällistyttävän ominaisuuden - erikoinen piirre on ainoa laatuaan

04.12.2022 18:15 - Sanni Seppä

Koirien hajuhermoista on löydetty yhteys näköaistimuksista vastaavan aivolohkon kanssa.

Helsingin Sanomat kirjoittaa, että koirien käyttäytymisestä voidaan tulkita, että ne rakentavat usein ympäristöstään mielikuvia ja päättelevät asioita haistelemisen avulla. 

Koirien kuonosta lähtevät hajuhermot ovat verkottuneet viidellä suoralla hermoyhteydellä aivojen eri osien kanssa. Journal of Neurosciense -lehti raportoi, että yhdysvaltalaiset tutkijat kuvansivat yli 20:n koiran keskushermostoa ja tutkimuksessa tehtiinkin kiinnostava havainto, jonka perusteella voidaan ajatella, että koira myös "näkee" nenällään. Koirilla havaittiin suora yhteys hajuhermoista aivojen takaraivolohkoon, joka käsittelee näköaistimuksia. Samanlaista linkkiä ei tunneta miltään muulta lajilta.  

Tutkijat kuitenkin painottavat, ettei yhteyden olemassaolo riitä yksinään todistamaan hajuaistimusten ja näköelämysten yhteyttä. Sokeiden koirien käyttäytymisestä on kuitenkin huomattu, että koira pystyy ilman näkökykyäkin toimimaan ympäristössään luontevasti hajuaistinsa ansiosta.  

"Ne pystyvät sokeudesta huolimatta leikkimään noutamisleikkiä ja suunnistamaan ympäristössään paljon paremmin kuin vastaavassa kunnossa olevat ihmiset", kuvailee yksi tutkimuksen tekijöistä Cornell-yliopiston tiedotteessa. 

Lue myös: IS: Ensi vuosi tuo tullessaan uuden menoerän koiranomistajille: "Emme vielä virastossa tiedä hintaa"

Lue myös: Tänä vuonna 28 lemmikkiä saa sankarikoiran tittelin urotöistään - pelastivat useita ihmishenkiä

Lue myös: Ehkä Suomen söpöin ohjelma tulee taas - Ylen Pentuliveen syntyy uudet koiranpennut

Lähde: Helsingin Sanomat

Kilpailut

Uusimmat