Kuva: Shutterstock

Moni suomalainen myy joululahjansa salaa - arvaatko, mitkä tuotteet lähtevät useimmin kiertoon?

30.12.2020 20:45 - Henna Koste

Joululahjojen myymiseen on monia syitä. Harvoin ensimmäinen motiivi on kuitenkaan rikastuminen.

Jokainen tietää, että lahjat eivät aina mene nappiin. Silloin ne on parasta laittaa kiertoon, eikä pitää pölyttymässä kaappien perukoilla. Näin suomalaiset tekevätkin Tori.fi:n teettämän kyselytutkimuksen perusteella. Yli kolmannes suomalaisista (36 prosenttia) myy saamiaan joululahjoja eteenpäin. 

Jo pian joulun jälkeen niin on tehnyt noin 20 prosenttia. 85 prosenttia ei kuitenkaan kerro antajalle, jos myy lahjan eteenpäin. Yli puolet sanoo, että jos he myyvät vastikään saamansa joululahjan, se joko hävettää tai saa tuntemaan syylliseksi. Eniten kiertoon laitetaan sisustustuotteita ja vaatteita.

"Kaikki tietävät, että joskus joululahja ei osu kohteeseensa. Ne ovat saajalle kiperiä tilanteita. Ei halua pahoittaa lahjan antajan mieltä, mutta toisaalta ylimääräisen tavaran säilöminen on aika turhaa. 38 prosenttia suomalaisista kuitenkin säilöö ei-toivottuja joululahjoja. Pari prosenttia heittää niitä roskiin. Nuo ovat huonoimmat vaihtoehdot",  Tori.fi:n vertaiskauppatuntija Laura Kuusela sanoo.

Yleisin syy joululahjojen myymiselle löytyy kokolapusta tai siitä, ettei lahjalle yksinkertaisesti ole käyttöä. Toiseksi yleisin syy on, että lahjan saaja omistaa jo vastaavan esineen. Vain viisi prosenttia sanoo myyneensä lahjojaan rahan takia.

"Lahjoista herkimmin päätyvät myyntiin sisustustavarat ja vaatteet. Kolmanneksi useimmin kirjat ja neljänneksi keittiötarvikkeet. Ylipäätään kaikenlaisia lahjoja päätyy myyntiin. Autotarvikkeita ja urheiluvälineitä tosin hyvin vähän. Niitä annetaan varmaankin useimmiten tiedossa olevaan tarpeeseen", Kuusela sanoo.

Tiedot selviävät Tori.fi:n lokakuussa tekemän kyselytutkimuksen vastauksista. Vastaajia oli 2199.

Lue myös: Minna Parikka -kenkien kysyntä räjähti Torissa ja Facebookissa - kolme mallia, joita himoitaan eniten

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat