Kuva: Shutterstock

Pelottaako korona? THL julkaisi vinkit, joiden avulla voi lievittää huolta

17.03.2020 13:30 - Reija Saarinen

Koronavirus aiheutta huolta, mutta on tärkeää pitää kiinni myös omasta henkisestä hyvinvoinnistaan.

Koronavirus leviää Suomessa ja maailmalla kovaa vauhtia. Se aiheuttaa huolta pelkoa etenkin siksi, ettei kukaan oikein tiedä mitä tuleman pitää. Vaikka arki muuttuu, on kuitenkin hyvä pitää huolta omasta henkisestä hyvinvoinnistaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL onkin koonnut listauksen asioista, joiden avulla jokainen voi lievittää huolta.

THL:n mukaan on tärkeää muun muassa pitää kiinni arjen rutiineista. Syö terveellisesti, nuku riittävästi, kuntoile ja pidä yhteyttä ystäviin, sukulaisiin ja työtovereihin esimerkiksi sosiaalisen median kautta. 

Omista tunteistaan kannattaa puhua ja niitä voi käydä läpi myös ammattilaisten kanssa. Matalan kynnyksen keskusteluapua on saatavissa Suomen Mielenterveysseuran kriisipuhelimesta ja Sekasin-chatista. Vältä sen sijaan alkoholia, tupakkaa sekä huumeita stressin lievittäjänä. 

Jos koet, että uutiset ahdistavat, jätä niiden seuraaminen vähemmälle ja ennen kaikkea seuraa vain luotettavia lähteitä. Väärää tietoa liikkuu nyt runsaasti.

Myös lasten kanssa kannattaa puhua asioista. THL kehottaa suhtautumaan lapsen reaktioihin lämmöllä ja ymmärtäväisesti. Kuuntele lapsen huolia ja anna paljon läheisyyttä. Yrittäkää järjestää tavallistakin enemmän aikaa olla lapsen kanssa. 

Lapselle on myös hyvä kertoa rauhoittavasti siitä, mitä saattaa tapahtua: joku perheenjäsen voi esimerkiksi tuntea olonsa huonoksi ja joutua sairaalaan. Siellä lääkärit auttavat voimaan paremmin.

Jutussa mainittuihin yhteistietoihin pääset tutustumaan täällä

Lue myös: Duudson-Jarno vetoaa ihmisiin wc-paperi-päivityksellään: "Huolehditaan hulluina aikoina toisistamme"

Lue myös: Koronavirus uhkaa viihdevuotta 2020 - listasimme tapahtumat, jotka on jo peruttu

Lähde: THL

Kilpailut

Uusimmat