Kuva: Senja Rapila

Mistä tiedät tulleesi vanhaksi? Aihe kirvoitti suomalaiset jakamaan hauskat esimerkkinsä

01.06.2018 09:45 - Katariina Auvinen

Radio Novan Anssi ja Niina saivat valtavan määrän palautetta puheenaiheestaan.

Radio Novan iltapäivän Anssi ja Niina keskustelivat lähetyksessään jokaista koskettavasta asiasta, nimittäin vanhentumisesta. Juontajat listasivat omasta mielestään varmoja merkkejä siitä, milloin tietää oikeasti tulleensa vanhaksi. Keskustelu kirvoitti kuuntelijatkin kertomaan hauskoja esimerkkejä vanhenemiseen liittyen. 

Keskustelu sai alkunsa, kun Anssin 40-vuotias kaveri oli suivaantunut siitä, että lähikaupassa olleet tavarat olivat vaihtaneet paikkaa. 

- Ei kukaan parikymppinen suivaannu siitä, että ei löydä ketsuppia samasta paikasta, jossa se on edellisellä kerralla ollut. Kun vanhenet, tällaiset asiat menevät tunteisiin, Anssi alusti. 

Niin Niina kuin Anssi olivat molemmat listanneet omat varmat merkit vanhenemiseen liittyen.

- Fyysisestä kunnosta tietää tulleensa vanhaksi. Kun täytin kolmekymmentä, kropassani on ollut remppaa alaselästä yläselkään. Sen lisäksi likinäkö on yksi merkki. Et näe kunnolla kirjan tekstiä, joten on pakko hankkia lukulasit. Tämän lisäksi vielä aamuturvotus ei lähde kyllä ihan muutamassa minuutissa enää pois, Niina luettelee. 

Anssin listalla ovat muun muassa kauppojen irtokarkkihyllyjen sisältö. 

- Tiedät tulleesi vanhaksi, kun ostat irtokarkkihyllystä konvehteja. Olen jo silmäillyt niitä, mutta vielä en ole sortunut ostamaan. Sen lisäksi voit puhua asiallisesti seksistä ja seksuaalisuudesta ilman kiherrystä, hän pohtii. 

"Kun lääkelaukku on isompi kuin meikkipussi"

Myös kuuntelijoilta tuli valtava määrä omia esimerkkejä. 

"Tiedän, että olen tullut vanhaksi, kun teinien pörrääminen mopoillaan aiheuttaa suunnatonta vihaa. Olen kuitenkin vasta 33-vuotias." 

"Nuorena sattui ja tapahtui, mutta vanhempana ei tapahdu juuri mitään, mutta sattuu koko ajan." 

"Vanhuuden huomaa siitä, että nähdessään nuoria ja vähäpukeisia naisia, ensimmäinen ajatus on; eikö teitä palele?" 

"Siitä tietää, että on tullut vanhaksi, kun entiset poikaystävät tulevat rollaattorilla vastaan." 

"Tiedät että olet tullut vanhaksi, kun Radio Novalta tulee mielestäsi hyviä kappaleita." 

"Kun lääkelaukku on isompi kuin meikkipussi, siitä tietää olevansa valmis vanhuuteen." 

"Kun nukkuu hampaiden kanssa eri huoneessa." 

"Raput on jyrkempiä, mäet suurempia, tavaroissa on väärät painoit, metsässä enemmän risuja ja kahvia menee enemmän kuin kaljaa." 

Radio Nova ja Voice.fi kuuluvat molemmat osana Bauer Mediaan. 

Lue myös: Lista, joka saa sinut tuntemaan olosi vanhaksi - katso ketkä kaikki täyttävät ensi vuonna 30 vuotta

Kilpailut

Uusimmat