Eutanasiaa on käsitelty eduskunnassa aikaisemminkin.
Tarjoilija kohtasi huonokuuloisen iäkkään asiakkaansa sydämellisesti ja kiireettömästi.
Pitkäikäisyyttä tutkineen Hinoharan mukaan tulisi aina valita portaat hissin sijaan.
Pituudesta ja painosta löytyi yhteys elinajanodotteeseen naisilla. Näin ainakin, jos tuoretta tutkimusta on uskominen.
"Ihminen on juuri niin vanha kuin kokee olevansa", mies kertoo.
Brenda Osborne saavutti merkkipaalun, josta harva voi haaveilla.
Radio Novan Anssi ja Niina saivat valtavan määrän palautetta puheenaiheestaan.
Koko päivän kestävä aamuturvotus, nykymusiikin halveksunta ja muutokset irtokarkkimaussa ovat varmoja merkkejä vanhuudesta. Kuuntele kuinka monesta tulisi raksi omiin ruutuihisi!
Ensi vuonna juhlivat muun muassa Adele ja Rihanna.
Tutkijoiden mukaan ikäihmisiä voi kannustaa fyysiseen aktiivisuuteen olemalla tarjoamatta paikkaansa.
Kaksikolla oli matkaa toisensa luo kymmenen metriä, mutta he eivät pystyneet liikkumaan yksin sitä matkaa.
Tutkijoiden mukaan iässä todellakin tulee seinä vastaan.
Vuosikymmenet tapaamisen välissä eivät olleet haihduttaneet tuntemuksia toista kohtaan.
Brent Kelleyn kuva on kerännyt Facebookissa jo yli 60 000 kommenttia. Monet kommentoijat kertoivat itkeneensä kuvan nähtyään.
Ikä ei aina tuo mukanaan viisautta.
Joissakin asioissa vanhuus ei todellakaan tule yksin.