Kuva: Shutterstock

Käsitys vanhuuden alkamisesta on muuttunut - eroja myös sukupuolten välillä

05.05.2024 10:15 - Nina Turunen

Elinajanodotteen nousu ja eläkkeelle siirtymisen myöhentyminen voivat selittää muutosta käsityksessä vanhuuden alkamisesta.

Keski-ikäiset ja vanhemmat aikuiset kokevat, että vanhuus alkaa myöhemmin elämässä kuin saman ikäiset uskoivat vuosikymmeniä sitten, selviää American Psychological Associationin julkaisemasta tutkimuksesta.

Tutkimukseen osallistui hieman yli 14 000 saksalaista koehenkilöä. Osallistujat vastasivat kyselyn kysymyksiin jopa kahdeksan kertaa 25 vuoden aikana, kun he olivat 40–100-vuotiaita. Henkilöt olivat syntyneet vuosina 1911–1974 ja lisää koehenkilöitä rekrytoitiin koko tutkimusjakson ajan, kun myöhemmät sukupolvet tulivat keski-ikään ja vanhuuteen. Yksi kyselyn monista kysymyksistä oli: "minkä ikäisenä kuvailisit jotakuta vanhaksi?".

Vastaajien ikääntyessä myös vastaukset muuttuivat ja vanhuus alkoi aina vain myöhemmin. Tutkimuksen loppuvaiheella, kun henkilöt olivat iäkkäimmillään, "vanhaksi iäksi" määritettiin 70–71. 

Esimerkiksi kun vuonna 1911 syntyneet osallistujat olivat 65-vuotiaita, he asettivat vanhuuden alkavan 71-vuotiaana. Sitä vastoin vuonna 1956 syntyneet osallistujat sanoivat 65-vuotiaina, että vanhuus alkaa 74-vuotiaana. Naiset puolestaan kokivat, että vanha ikä alkoi keskimäärin 2,4 vuotta myöhemmin kuin mitä miehet.

- Naiset elävät usein miehiä kauemmin, mikä voisi selittää eron vanhan iän alkamisen ymmärtämisessä, sanoo tutkimusta tehnyt Markus Wettstein Humboldtin yliopistolta Berliinistä.

Syitä vanhuuden lykkääntymiselle on useita. Ihmisten elinajanodote on pidentynyt ja myös eläkeikäisten elämänlaatu on noussut. Monet elämän huippukohdista, kuten avioituminen ja lasten saaminen tapahtuvat myöhemmin kuin ennen. Lisäksi eläkeikä nousee jatkuvasti, mikä myös lykkää vanhuutta.

Tutkimuksen mukaan tärkeä tekijä vanhuuden kokemiseen saattaa kuitenkin olla henkilön subjektiivinen ikä, eli se, minkä ikäinen henkilö kokee olevansa. Lisäksi on mahdollista, ettei kukaan halua ajatella itseään vanhana nuoruutta ihannoivassa yhteiskunnassa. 

Lue myös: Naislääkäreiden potilaat kuolevat epätodennäköisemmin, kertoo tuore tutkimus

Lue myös: THL: Syntyvyys pienentynyt Pohjoismaissa - suurin vuosikohtainen muutos yli 50 vuoteen

Lue myös: Tiedätkö miten paljon proteiinia sinun tulisi päivittäin syödä? Katso, mikä on saantisuositus

Lähde: American Psycological Association

 

Kilpailut

Uusimmat