Kuva: Pixabay

Asiat, joihin moni kuntoilija voi samaistua - lue hauska listaus

16.01.2018 17:15 - Reija Saarinen

Treenaaminen ei aina ole ruusuilla tanssimista.

Vaikka treenaaminen onkin useimmiten hauskaa ja energisoivaa, saattaa se nostaa myös esiin muutamia vähemmän ihania seikkoja.

Esimerkiksi moni tajuaa, ettei todellakaan näytä samalta kuin mainoksissa nähtävät treenaajat, jotka hehkuvat kovankin treenin jälkeen.

Mutta mitkä muut seikat ovat sellaisia, että niihin voi moni samaistua? Buzzfeed kokosi sivuilleen hauskan listan, joka saattaa tuntua tutulta. Vai miten on?

1. Kun näet muita ihmisiä liikkumassa, se näyttää helpolta, vaivattomalta ja tyylikkäältä. Kun sitten itse otat osaa johonkin aktiviteettiin, tajuat että näky on jotain ihan muuta, sillä olet fyysisesti lähellä kuolemaa.

2. Toiset onnistuvat näyttämään seksikkäiltä pikkuruisissa treenivaatteissa hikoillessaan. Itse huomaat olevasi vain punainen ja hikinen, sekä kaukana seksikkäästä.

3. Ymmärrät, että seksikkäät treenivaatteet eivät auta. Punaisuus ja hiki puskevat silti läpi.

4. Sinusta tuntuu, että kuntosalilla kaikki muut ovat näyttäviä ilmestyksiä, joiden ulkomuoto ei kärsi kovastakaan treenistä. Koet, että et kuulu joukkoon.

5. Huomaat, että liikunta ei tuo tuloksia heti, siksi motivaatio saattaa kärsiä.

6. Huomaat, että urheiluliivien pois ottaminen treenin jälkeen on myös oma haasteensa. Hikiset ja tiukat liivit on nimittäin suhteellisen haastavaa kiskoa pois yltä.

7. Huomaat, että hikivana rintojen välissä ei tunnu kivalta kesken treenin.

8. OIet jatkuvasti mainonnan uhri. Joka puolella vaan toitotetaan siitä, miten liikkua ja millä treenillä saa parhaat tulokset. Et pääse pakoon, vaikka tahtoisit.

9. Kun löydät lajin, joka sopii sinulle, olet onnesi kukkuloilla. Silloin treeni ei edes tunnu treeniltä.

10. Huomaat myös, että treenin jälkeinen olo on oikeastaan aika ihana ja siihen jää tavallaan koukkuun.

Lue myös: Rakastatko hikitreeniä? Varo, sillä voit treenata liikaa

Lue myös: Tutkimus: Liian kova treenaaminen vie mieheltä seksihalut

Lue myös: Älä treenaa itseäsi uuvuksiin - 4 vinkkiä, jotka jokaisen tulisi muistaa

Lähde: Buzzfeed

Kilpailut

Uusimmat