Kuva: Fotolia

Halaaminen voi aiheuttaa koirallesi ahdistusta - 8 yleisintä koiranomistajan tekemää virhettä

30.08.2017 15:15 - Katariina Auvinen

Eläinlääkärit varoittavat muun muassa koiran liiallisesta lepäämisestä.

Insider-julkaisu haastatteli eläinlääkäreitä, jotka listasivat kahdeksan koiranomistajan tekemää yleisintä virhettä. Virheet voivat olla kohtalokkaita ihmisen parhaalle kaverille. Pahimmillaan ihmisen paras ystävä saa pöydästä syödäkseen jotain, joka tekee lemmikin kipeäksi. 

1. Halaaminen 
Tästä tavasta on erilaisia mielipiteitä eläinlääkäreiden kesken. Halaaminen voi aiheuttaa karvaturrille ahdistusta. Jos koirasi esimerkiksi nuolee huuliaan, vetää korviaan taakse tai haukottelee samalla kun yrität halata sitä, on se merkki siitä ettei halaus ehkä kannatakkaan. 

2. Annat koiran nuolla lapsesi naamaa
Vaikka koira osoittaa kiintymystään juuri nuolemalla, niin siihen on syy, miksi vauvan naaman lähelle koiraa ei kannata päästä. Lapsen immuunipuolustus ei ole vielä kehittynyt, joten koiran suussa olevat bakteerit voivat aiheuttaa jopa lapsen sairastumisen. 

(kuva: Fotolia)

3. Annat koiralle ruokaa pöydästä
Niin sanotun kotiruuan antamisen kanssa täytyy olla tarkkana. Lisäksi on hyvä ohjeistaa lapsia siitä, mitä ruokaa koiralle saa antaa ja mitä ei. Monet ihmiselle sopivat ruuat eivät sovi koiralle. Tällaisia ovat esimerkiksi viinirypäleet, aprikoosin kivet tai vaikkapa kananluut. 

4. Tupakointi koiran lähellä
Tupakointi vahingoittaa myös koiria. Jos tupakoit koiran lähellä, se tarkoittaa koiralle passiivista tupakointia. Tällaiset koirat sairastuvat muita useammin keuhkosyöpään vanhempana. 

5. Pidät koiralla väärän kokoista kaulapantaa 
Täysin oikeankokoiset valjaat tai kaulapanta ovat avainasemassa lenkillä. Ne eivät vahingoita koiraa. Jos esimerkiksi kaulapanta on liian kireä, se voi vahingoittaa pahastikin koiran kaulaa ja hengityselimiä. Sen sijaan liian löysästä pannasta koira pääsee helposti karkaamaan. Pienillä koirilla kaulapannan ja kaulan väliin pitäisi mennä yksi sormi. Isoilla koirilla väliin pitäisi mahtua kaksi sormea. 

(kuva: Fotolia)

6. Et harjaa koirasi hampaita
Koirankin hampaat tarvitsevat huoltoa. Monille koirille kehittyy iän mukana hammaskiveä, joka aiheuttaa kivuliaita ientulehduksia. Kiven poisto vaatii yleensä eläinlääkärillä käyntiä, joten ennakointi on paras keino. 

7. Annat koirasi nukkua liikaa
Koiraa pitää myös aktivoida. Maailmalla on herätty siihen, että monet lemmikit kärsivät ylipainosta, joten pitkät kävelylenkit ovat omiaan pitämään karvaturrin painon kurissa. Samalla pidät koiran myös tyytyväisenä. 

(kuva: Fotolia)

8. Koirasi ei saa nauttia lajitovereidensa seurasta
Koiran sosiaalistaminen nuorena on erittäin tärkeää, jotta lemmikkisi oppii olemaan lajitovereidensa kanssa. Sosiaalistamaton koira on usein hermostunut ja jopa aggressiivinen toisia koiria kohtaan. 

Lue myös: Mies rakensi koiralleen oman pienen huoneen - katso lopputulos

Lähde: Insider

Kilpailut

Uusimmat