Markus pohtii ihmisen keskilämpötilaa. Minna on menossa, vuosien jälkeen, parturiin ja on googlettanut vuoden 2023 hiustrendejä. Miten Kimmo Vehviläinen liittyy Minnan koiraan ja kuka on Hönttönen?
Etätyö on jatkunut monilla työpaikoilla niin pitkään, että lemmikkikoirat ovat jo ehtineet omaksua uuden elämäntavan, jossa perheenjäsenet ovat aina kotona. Asiantuntija kertoo, kuinka totutat koirasi yksinoloon.
Mies teki videon, jossa hän näytti, kuinka hankalaa nukkuminen kahden koiran kanssa voi olla.
Eläinlääkärit varoittavat muun muassa koiran liiallisesta lepäämisestä.
Kolmen kuukauden ikäinen koiranpentu löydettiin lentokentän vessasta.
Suurimmalle osalle koiranomistajista on valtava merkitys, että myös heidän lemmikkinsä ihastuu korviaan myöten heidän kumppaniinsa.
Viraaliksi ilmiöksi noussut video on kerännyt Facebookissa jo yli 7,5 miljoonaa katselukertaa.
Facebook-video saa eläinrakkaan ihmisen silmät kostumaan.
Rohkea Oinas kaipaa rinnalleen rohkeaa saksanpaimenkoiraa, mietteliäs Kauris kääntyy puolestaan omanarvonsa tuntevan chow chow'n puoleen.
Tutkimuksen mukaan ainakin naispuoliset koiranomistajat vaihtelevat puhetapaansa lemmikilleen strategisesti. Tulokset saattavat päteä myös miespuolisiin lemmikinomistajiin.
Lemmikin hellyttäviltä tuntuvat märät pusut sisältävät monia riskejä, joista et välttämättä ole tiennyt.
Katastrofi alkoi valjeta perheenisälle kolmelta yöllä, kun hänen lapsensa kömpi viereen nukkumaan - ja toi mukanaan erikoisen hajuvanan.
Eräs koiranomistaja tahtoi lykätä koiransa lopettamista viikonlopun yli, jotta lemmikki pääsisi tekemään vielä kerran rakastamiaan asioita.