Pop-ikoni Kylie Minogue saapuu Pori Jazziin!

23.01.2015 09:54 -

Australialainen laulajatar ja seksisymboli saapuu Suomeen Porin Kirjurinluodolle. Konserttipäivän aiemmin julkaistuihin esiintyjiin lukeutuvat John Hiatt & The Combo, Beth Hart, Melissa Aldana & Crash Trio sekä Juhani Aaltonen Quartet.

Kaikkien aikojen menestyneimpiin pop-tähtiin kuuluva Kylie Minogue esiintyy Porin Kirjurinluodossa torstaina 16.7.2015.

Minogue on saavuttanut maailmanlaajuisesti liki 70 miljoonan levymyynnit. Ensimmäinen studioalbumi Kylie ilmestyi vuonna 1988. Naisen hitteihin lukeutuvat myyn muassa I Should Be So Lucky debyytiltä, Confide in Me, Wherw the Wild Roses Grow (yhdessä Nick Caven kanssa), Spinning Around ja Can't Get You Out of My Head.

Rintasyövän 2000-luvulla selättäneen pop-ikonin uusin albumi, Kiss me Once, järjestyksessään kahdestoista, ilmestyi vuonna 2014.

Musiikin ohella Kylie Minogue on luonut uraa näyttelijänä. Hänet tunnetaan näyttävistä ja viihdyttävistä konserteistaan, joilla kuullaan kappaleita artistin koko uran varrelta. Festivaalilavoilla Kylie Minogueta ei ole aiemmin juuri nähty, joten Porissa on heinäkuussa tarjolla poikkeuksellinen kesäilta.

Pori Jazz järjestetään 50. kertaa 11.-19.7. Lipunmyynti pääkonsertteihin (torstai 16., perjantai 17. ja lauantai 18.7.) on käynnissä Lippupalvelussa. Kirjurinluodon päivälippujen hinta on toimituskuluineen alkaen 66,50 euroa (norm. 73,50 euroa), kun ostoksensa tekee S-Etukortilla 31.3. mennessä.

Juhlafestivaalin ohjelmisto täydentyy lähiviikkoina useilla uusilla nimillä.

Lisää aiheesta:

Brittitähti Paloma Faith Porin Jazziin

Jessie J saapuu konsertoimaan Pori Jazzeille heinäkuussa

Kuvat: Shutterstock, Kylie.com ja Pori Jazz

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat