Muistatko, miksi tänään poltetaan kahta kynttilää ikkunalla?

06.12.2014 17:00 -

Kynttiläperinne on ollut Suomessa jo pitkään, etenkin itsenäisyyspäivänä. Historia ulottuu kuitenkin kauemmaksi. Esimerkiksi, kun Suomi oli vielä osa Ruotsin kuningaskuntaa, kynttilöitä poltettiin kuningasperheen kunniaksi.

Helsingin yliopiston historian laitoksen varadekaani ja professori Henrik Meinander vahvistaa MTV:n haastattelussa, että samoin tehtiin Venäjän vallan alla oltaessa. Silloin kynttilöitä poltettiin ikkunoilla keisariperheen merkkipäivien kunniaksi.

Sortovuosina 1800-luvun lopusta 1900-luvun alkuun kynttilöistä tuli kapinan ele. Runebergin päivänä 5. helmikuuta alettiin polttaa ikkunoilla kynttilöitä, jotka symboloivat vastalausetta venäläistämistä vastaan.

Suomessa perustettin vuonna 1914 jääkäriliike, jonka missio oli irrottaa Suomi Venäjästä. Aate oli alkuaikoina tulenarka, ja kun nuoret miehet matkasivat jääkärikoulutuksiin Ruotsin kautta Saksaan, kaksi kynttilää ikkunalaudalla viestitti heille, että talo on turvallinen majapaikka jääkäreille (suojatalo, etappitalo).

Vuodesta 1927  lähtien Itsenäisyyden liitto on kehottanut kansalaisia sytyttämään kynttilät Suomen itsenäisyyden kunniaksi itsenäisyyspäivän iltana kello 18–20 välisenä aikana.

Sinivalkoinen väri kynttilöissä on ollut perinteenä vasta viime vuosikymmenten ajan.

Kuva: Shutterstock

(Radio Nova, MTV.fi, Wikipedia)

Kilpailut

Uusimmat