Kirsikka oli pukeutunut kuparinväriseen glittermekkoon.
Keskimäärin yli kaksi miljoonaa ihmistä seurasi Ylen lähetystä.
Vierasmäärää on tänä vuonna pienennetty.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja hänen puolisonsa rouva Jenni Haukio paljastivat Ylen lähetyksessä, mitä he toivovat joululahjaksi.
Aki ottaa esille Minnan ja Kari Kanalan tanssin johon Minna vastaa sinappigatella! Itsenäisyyspäivän aattona tarvitaan muotiasiantuntija Aki Sykön apua ja on mukana myös tuo pyhimmistä pyhin, sauna. Kuuntele Aamun parhaat palat tästä!
Novan taajuudella juhlitaan itsenäistä Suomea 6. joulukuuta. Radio kanavamme soittaa enemmän kotimaista musiikkia itsenäisyyspäivänä. 
Nova pyysi Facebookissa seuraajiltaan apua itsenäisyyspäivän kunniaksi koottavaan Spotify-soittolistaan.
Tänään lauantaina vietetään Yhdysvaltain itsenäisyyspäivää. Tällä päivämäärällä 4. heinäkuuta kolmentoista brittiläisen siirtokunnan edustajat hyväksyivät itsenäisyysjulistuksen 1886. Tämän päivän tavalliselle kansalle juhlapäivän taustat eivät kuitenkaan ole laisinkaan selvät.
Enbuske & Linnanahde Crew tavoitti puhelimitse räppäri Iso H:n, joka selvensi vielä kertaalleen omalta puoleltaan itsenäisyyspäivän tapahtumia. Mies oli mukana anarkistien joukossa mielenosoituksessa,  mutta ei osallistunut vahingontekoihin.
Kynttiläperinne on ollut Suomessa jo pitkään, etenkin itsenäisyyspäivänä. Historia ulottuu kuitenkin kauemmaksi. Esimerkiksi, kun Suomi oli vielä osa Ruotsin kuningaskuntaa, kynttilöitä poltettiin kuningasperheen kunniaksi.
MTV näyttää tänäkin vuonna suoran nettilähetyksen itsenäisyyspäivän Linnan juhlista. Radio Novan aamutiimin Enbuske on yksi kommentaattoreista, ja kuuntelee myös yleisön terveisiä.
Itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta 2014 Radio Novassa paitsi soitetaan kotimaisia helmiä myös äidytään suorastaan filosofisiksi. Voit kuunnella päivän mittaan esitetyt Aaltosen kokkapuheet myös verkossa.
Ilmatieteen laitoksen torstaina 4. joulukuuta tekemän ennusteen mukaan itsenäisyyspäivää vietetään tänä vuonna epävakaassa ja kohtalaisen tuulisessa säässä.
Itsenäisyyspäivän juhlan koristeiksi sopivat päivää kunnioittaen kotimaiset kukat. Suomen lipun värit - sininen ja valkoinen - muotoutuvat kukilla ja koristeilla. Valkoisten kukkien hillitty harmonia sopiikin erityisen hyvin itsenäisyyspäivän juhlan rauhalliseen ja kunnioittavaan tunnelmaan.
Itsenäisyyspäivän Linnan juhlia voi seurata MTV.fin nettilähetyksessä 6.12.2014 kello 18.30 alkaen. Enbuske & Linnanahde Crew'n aamujuontaja Enbusken kanssa tunnelmia välittävät MTV:n Keijo Leppänen ja Kirsi Alm-Siira.
VR:n lähijunat kulkevat itsenäisyyspäivänä sunnuntaiaikatauluin. Kaukojunat noudattavat lauantaiaikatauluja.