Annika Metsäketo karsastaa turhaa ystävänpäivän vouhotusta

13.02.2014 10:41 -

Konttorin juontaja Annika Metsäkedon mielestä joskus ystävän pitää olla valmis sanomaan ääneen vaikeitakin asioita ja muistaa läheisiään muulloinkin kuin kerran vuodessa.

– Koen olevani lojaali, reilu ja rehellinen ystävä. Välillä siis myös pahassa, mutta mielestäni ystävän  pitää uskaltaa sanoa myös negativiisia asioita ja olla rehellinen, kertoo nainen, joka toivoo samanlaista rohkeutta myös omilta ystäviltään.

Lahjatavarakaupat ja krääsäliikkeet ovat koristelleet ikkunansa pinkin ja punaisin sävyin ystävänpäivän kunniaksi, mutta Metsäketo on sitä mieltä, että vähempikin riittäisi.

– Karsastan kaikkea kaupallista, joten romantiikkaa tai ystävyyttä voi juhlistaa ilman vouhotustakin. Tärkeitä ja rakkaita ihmisiä tulisi muistaa aina ilman erityisiä päiviä, mutta tällaisena päivänä voisi esimerkiksi antaa enemmän ja paremmin omaa aikaa toiselle, tehdä jotain henkilökohtaista. Muistaa siis niin, että muistettu kohde tajuaa, että se on juuri hänelle, hänen mieltymysten mukaan räätälöity muistaminen, Metsäketo linjaa.

Ystävänpäivää vietetään perjantaina 14. helmikuuta.

Annika Metsäkedon ja Sari Seppälän Konttori Radio Novan taajuudella ma-to klo 10-14.

(Radio Nova)

Kuvat: Shutterstock ja Radio Nova

Kilpailut

Uusimmat