Debyyttialbuminsa julkaissut Sanni haaveilee festarikeikoista ja isoista lavoista!

25.09.2013 17:03 -

Poplaulaja Sanni rynnistää nopeaan tahtiin musiikkimaailman huipulle. 20-vuotias laulaja on tullut tunnetuksi hiteillään Prinsessoja ja astronautteja, sekä Jos mä oon oikee. Debyyttialbuminsa juuri julkaissut Sanni vieraili Enbuske & Linnanahde Crew:n haastattelussa.

Alkuvuodesta levytyssopimuksen saanut laulaja olisi kelvannut useammallekin levy-yhtiölle. Monipuolinen muusikko tekee itse biisinsä ja on tämän lisäksi tekemässä materiaalia myös muille laulajille. Taitoa ja kunnianhimoa riittää.

Kuuntele koko haastattelu:



Sanni on Suomen lisäksi saanut huomiota ulkomailta saakka. Onko tähtäimessä kansainvälinen ura?

- Nyt on Suomi hyvin "handussa", tai alkaa olemaan, Sanni kertoo ja muistelee ulkomailta asti tullutta yhteydenottoa kolme vuotta takaperin. Biisinkirjoituskumppanuus tuottaja Henri Salosen kanssa tuotti silloin kappaleen Uneasy, joka oli ehdolla muun muassa Selena Gomezin levylle.

- Biisi ei lopulta levylle päätynyt, mutta on hienoa, että jenkeistä asti on ollut kiinnostusta biisiä kohtaan, jota itse on ollut kirjoittamassa. Se on hieno saavutus. Olin silloin vielä 17-vuotias, Sanni muistelee.

Sannin seuraava projekti on Biisilinna. Mistä on kysymys?

- Lähden Teoston Biisilinna-nimiselle biisinkirjoitusleirille, jonne tulee ympäri maailmaa kirjoittajia. Meitä on 40 kirjoittajaa, 14 taisi olla Suomesta. Olen fiiliksissä, että pääsen kirjoittamaan musiikkia alan ammattilaisten kanssa.

- Kustantajat ympäri maailmaa voivat katsella, millaisia biisejä siellä syntyy ja haluavatko he niitä omille artisteilleen. Toki leiri on myös verkostoitumista.

Mistä Sanni haaveilee?

- Haaveilen ensi kesän festarikeikoista! Keikkamyyjä ei suostu kertomaan mulle, se vaan myhäilee ja lupaa kivoja juttuja. Unelmoin, että pääsen vetämään isoille lavoille, niin että oksat pois, Sanni nauraa.



(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat