Hiljaiseloa viettänyt Idols-tähti palaa uuden albumin voimin

10.07.2013 15:34 -

Aiemmin omalla nimellään musiikkia julkaissut Katri Ylander palaa kolmen vuoden tauolta julkaisemalla 'Uusi maa' -nimisen albumin yhdessä muusikkopuolisonsa Matti Salovaaran kanssa.

Katri Ylander & Yksinäinen Yhtye sai alkunsa halusta ja mahdollisuudesta tehdä musiikkia omin ehdoin, sen enempää määrittelemättä, mitä siitä pitäisi tulla. Muusikkoparin yhdessä sanoittama ja Matti Salovaaran säveltämä levy onkin itsensä kohtaamisesta ja uuden löytämisestä kertova omakohtainen teemalevy. Albumilta on lohkaistu singlenä jo kappale 'Naamiot'.

Katri jäi keväällä 2010 keikkatauolle irtautuakseen hetkeksi urastaan laulajana. Hän matkusti Aasiaan muusikkoavomiehensä Matin kanssa kolmeksi kuukaudeksi.  Matka ja etäisyys tekivät tehtävänsä. Suomeen palattuaan pariskunta alkoi tehdä yhdessä musiikkia ilman varsinaista päämäärää. Kaksikolla oli tunne, että heillä oli vapaat kädet tehdä mitä tahansa, ilman kenenkään ennakko-odotuksia ja biisejä alkoi syntyä. Osin improvisoidenkin. 

Musiikkia tehtiin pienellä kokoonpanolla intiimisti, koko levynteon ajan mukana oli vain kolme ihmistä: Katri, Matti sekä albumin äänittänyt ja miksannut Mikko Haatainen. Levyn teemaksi alkoi hahmottua yhteys omaan henkisyyteen.  Kappaleet kertovat ihmisen luontaisista taipumuksista kohdata onnea ja kärsimystä. Siitä, kuinka valon löytäminen itsestä voi johtaa matkalle eheytymiseen tai kuinka samaistuminen egoon johtaa toistuviin ongelmiin ihmisten elämässä. Kärsimyksen rooli nousee esiin myös puhdistavana vaikutuksena saada ihminen todella etsimään totuutta. Albumin nimeksi valittiin 'Uusi maa', joka kertoo astumisesta uudelle maaperälle elämässä, kun löytää siihen toisenlaisen yhteyden. 'Uusi maa' eroaa Katrin aiemmasta tuotannosta mm. siinä, että tällä kertaa koko levy on tehty omin voimin. Ikään kuin sisältä ulos.

Katri Ylander tuli tunnetuksi Idols- kilpailusta vuodelta 2005, jossa hän sijoittui toiseksi. Katrilta on julkaistu aikaisemmin kolme albumia; 'Katri Ylander' (2006), 'Kaikki nämä sanat' (2007) ja 'Valvojat' (2009) sekä kokoelmalevy 'Maailman ihanimmat' (2011). Levyiltä julkaistujen hittien joukossa radioissa soivat mm. 'Mansikkamäki', 'Välitunnilla', 'Valehdellaan', 'Kaikki nämä sanat', 'Maailman ihanin' ja' Nyt'. 

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat