Wallinheimo vastaa kritiikkiin Suomen MM-maajoukkueesta: Hjallis ei ole koskaan pelannut kiekkoa ja Tamminen 30 vuotta sitten

30.04.2013 08:22 -

Pelaajayhdistyksen puheenjohtaja ja kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo vastasi Juhani Tammisen ja Hjallis Harkimon esittämään kritiikkiin NHL-pelaajien jäämisestä pois Suomen jääkiekon MM-peleistä.

Tamminen ja Harkimo ihmettelivät Enbuske & Linnanahde Crew:n haastattelussa maanantaina, kuinka on mahdollista, että NHL-palaajat loistavat poissaolollaan MM-kisoissa. Kritiikkiä saivat pelaajien lisäksi Suomen maajoukkueen johto, mukaanlukien Wallinheimo.

- Kaikella kunnioituksella Harkimoa ja Tammista kohtaan. Harkimo ei ole ikinä pelannut jääkiekkoa ja Tamminen on pelannut 30-40 vuotta sitten. Silloin herrat pelasivat 30-40 peliä kaudessa. Nyt nämä jätkät rykäisevät sen saman kahdessa kuukaudessa, Wallinheimo muistutti Enbuske & Linnanahde crew:n haastattelussa.

- Nyt mennään henkisesti ja fyysisesti äärirajoilla. Se on ihan ymmärrettävää, että kaikki eivät jaksa enää tulla tänne Suomeen pelaamaan kotikisoihin.

-  On totta, että Suomella ei pelaa NHL:ssä samanlaista määrää pelaajia, kuin esimerkiksi Kanadalla, USA:lla ja Venäjällä. Laatupelaajia on tulossa muutamien vuosien sisällä, Wallinheimo lupaa.

Kuuntele lisää:



Kuuntele koko haastattelu:


Lue myös:

Hjallis Harkimo ärähti maajoukkueen johdolle ja Leijona-paidasta kieltäytyneille: Ihan pelleilyä koko touhu!

Juhani Tamminen jyrähti: "Miljoonan dollarin koulutuksen" saaneet NHL-pelaajat ylenkatsovat Leijonia!

Kilpailut

Uusimmat