Pate Mustajärvi muisteli hurjaa 80-lukua: Kyllähän sinne jokunen ukko jäi matkalle

09.04.2013 14:42 -

Enbuske & Linnanahde Crew:n studio sähköstui ja sai kourallisen äijäenergiaa, kun uuden sooloalbumin julkaiseva Pate Mustajärvi piipahti kylään.

- Oltiin, kuin "Ellun kanat", kun päästiin vapaaksi, Pate muistelee. Liika on aina liikaa. Jossain vaiheessa tökkäisee. Kyllähän sinne jokunen ukko jäi matkalle, Pate muistelee.

- Rocktähden elämä oli rocktähden elämää. Ehkä sitten joskus, voi kirjoittaa muistelmat, kun ei loukkaa ketään.

- Kiertue-elämä on edelleen ihan nastaa. Eihän sitä tietenkään örvelletä, kuten ennen. Mitkä jutut olivat hauskoja joskus, eivät ole välttämättä enää, Pate selittää.

Ennen viritäytymistä jälleen Popedan riveihin, keikkailee Pate Mustajärvi soolomateriaalinsa turvin:

- Mä teen sooloalbumin myötä pienen kiertueen. Sen jälkeen toukokuussa tavataan Popedan kanssa. Käydään läpi sairaskertomukset ja sitten ruvetaan treenaa, Pate nauraa.

- Se on Popedan maailma. Fiilis on kuin silloin 80-luvulla. Siihen ei pyritä, vaan siihen päästään! Mä oon siitä äärimmäisen ylpeä!

- Samalla kun heitetään rotsit pois, niin aivot myös!

Loppuun se tärkeä kysymys. Onko Costellolla käytössä keikoilla edelleen tuulikone?

- On! Tottakai!

Kuuntele koko haastattelu. Mitä Pate kertoo Tampereen jääkiekkofanituksesta?


Lue myös:

Popedan nokkamiehenä muistettava Pate Mustajärvi julkaisee uuden pitkäsoittonsa Patentoitu 12.4.

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat