Ensimmäinen sooloalbumi ilmestyy ensi vuonna.
Pate Mustajärven uusi sooloalbumi julkaisiin tänään 16. syyskuuta.
Pate Mustajärvi on Popedan ohella tehnyt omaa soolouraansa yli 30 vuoden ajan. Nyt mies julkaisee jo 10. pitkäsoittonsa. Perjantaina 27. maaliskuuta julkaistava Taivas on täynnä -albumi sisältää 13 tarinaa elämästä, ilosta, surusta, rakkaudesta, kaipuusta ja ikävästä.
Egotripistä tuttu Mikki Kauste on kasvanut artistina ja musiikintekijänä siihen pisteeseen, että soololevyn julkaisu tuntuu luentevalta.
Rap-artisti Juno julkaisi uransa neljännen soololevynsä 12. huhtikuuta. Suuren yleisön tietoisuuteen Juno on noussut Elokuu-yhtyeen kautta.
Enbuske & Linnanahde Crew:n studio sähköstui ja sai kourallisen äijäenergiaa, kun uuden sooloalbumin julkaiseva Pate Mustajärvi piipahti kylään.
The rasmus yhtyeen Lauri Ylönen julkaisee uransa toisen sooloalbumin syyskuussa.
Elämänsä kunnossa oleva Popeda-muusikko Pate Mustajärvi julkaisee uransa 9. studioalbumin huhtikuussa.
Kovan nousun Suomen musiikkitaivaalle tehnyt Olli Helenius julkaisee odotetun sooloalbumin Nyt ja aina 24.1.2013.
No Doubtin riveihin palannut Gwen Stefani muistelee soolouraansa kirjavin sanakääntein. Toisaalta kokemus oli vain hauskaa, mutta tähden mielestä roolin näyttelemistä. Nyt hän tuntee olevansa takaisin kotona.
Erinin albumi Hunningolla on ylittänyt platinalevyrajan. Vuosi sitten julkaistua albumia on myyty jo yli 30 000 kappaletta.