Vesterinen Yhtyeineen loppusuoralla uuden albumin valmisteluissa

18.10.2012 00:31 -

Yhtyeen kolmas albumi, nimeltään Tiedän miltä tuntuu julkaistaan helmikuussa 2012.

Yhtyeen tulevaa albumia on ennakoinut Intiaanit sinkku. Herkän herrasmiesmäinen yhtye pohtii tulevan albumin kappaleissaan miehen elämän suuria tunnekuohuja - joissa naisella on aina sijansa. Rakkaus, kuolema, lasten syntymä, uskottomuus, mustasukkaisuus, yksinäisyys ja vanheneminen ovat molemmille sukupuolille yhteisiä asioita. Vesterinen Yhtyeineen tulkitsee näitä isoja aiheita elämänmakuisesti unohtamatta kuitenkaan toivoa, myötätuntoa tai huumoria. Albumin otsikko, Tiedän miltä tuntuu, juontaa yhtyeen pohjattomasta halusta ymmärtää näiden laulujen aiheita.

Suomirockin ja iskelmän omintakeisesti yhdistävä Vesterinen Yhtyeineen on perinteisesti sekä levyttänyt että esittänyt omankuuloiseksi sovitettuja suomi-klassikoita.

(Radio Nova, Universal Music)

Kilpailut

Uusimmat