Tyly tuomio Ilmatieteen laitokselta: Sateinen sää jatkuu!

16.07.2012 12:45 -

Ilmatieteen laitoksen maanantaina 16.7. tekemän ennusteen mukaan Suomi kuuluu myös kuluvalla viikolla matalapaineen alueeseen.

Sadetta tai sade- ja ukkoskuuroja esiintyy lähes koko maassa. Viiden vuorokauden sademäärän ennustetaan olevan yleisesti 20–60 mm.

Päivälämpötilat ovat poutasäässä 17...21 asteen välillä. Sateessa lämpötila on 15 asteen molemmin puolin.

VIIKONLOPPUNA SATOI

Ilmatieteen laitoksen mittausten mukaan menneen viikonlopun aikana eli lauantaina 14.7. ja sunnuntaina 15.7. satoi eniten Jyväskylän Muuratjärvellä, jossa sadetta kertyi 27,4 mm. Toiseksi eniten eli 26 mm satoi Liedossa ja kolmanneksi eniten eli 25,6 mm.

Pääkaupunkiseudun asemista eniten satoi Helsinki-Vantaalla, jossa sadetta kertyi 24,5 mm. Kaikki sade kertyi siellä sunnuntain aikana.

Yleisesti ottaen viikonloppuna sateisinta oli kuitenkin Länsi-Lapissa. On huomattava, että kesäsateissa voi olla suuriakin paikallisia eroja, eivätkä rankimmat sateet useinkaan satu havaintoasemille.

(Radio Nova, Ilmatieteen laitos)

 

 

Kilpailut

Uusimmat