Tom Cruisen tähdittämässä uutuuselokuvassa fanitetaan suomalaismuusikkoa!

12.06.2012 12:30 -

Maailmankuulun rockmusikaalin elokuvasovitusta tähdittävät Tom Cruise, Catherine Zeta-Jones ja Paul Giamatti. Tarkkaavaiset leffakatsojat voivat bongata elokuvasta myös suomalaisen rock-tähden yllättävästä paikasta.

Rock of Ages -elokuva kertoo tarinan pikkukaupungintyttö Sherriestä (Julianne Hough) ja kaupunkilaiskundi Drewsta (Diego Boneta), jotka tapaavat 1980-luvun Sunset Stripilla tavoitellessaan Hollywood-unelmaa. Heidän rock ’n’ roll –romanssinsa leimahtaa Rock of Ages –nimisellä klubilla ja tarina kerrotaan Def Leppardin, Bon Jovin, Twisted Sisterin, Whitesnaken, Europen ja monen muun legendaarisen 80-luvun bändin unohtumattomien hittien kautta.



Elokuvasta voi suomalaisen rock-tähden: Diego Bonetan esittämän Drew’n huoneen seinällä komeilee valtava kuva Michael Monroen kasvoista! Kyseessä on Monroen Not fakin’ It –albumin kansikuva. Rock-tähteydestä haaveileva Drew on omistanut idolilleen kokonaisen seinän!

- Elokuvastudio otti meihin yhteyttä reilu vuosi sitten ja pyysi saada kuvia elokuvan kuvaamalta ajanjaksolta. Viime elokuussa saimme sitten tiedon että Not Fakin’ It –kansi tulee elokuvaan mukaan! Elokuvan ohjaaja kuulemma suorastaan rakasti kansikuvaa, kertoo Michael Monroen edustaja Virpi Immonen Backstage Alliancelta.

KURKKAA ELOKUVAN TRAILERI TÄÄLLÄ

Elokuvan ensi-ilta on 29.6

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat