Tutut hahmot palaavat valkokankaalle muotielokuvan jatko-osassa.
Bratz-nukeista on aiemmin tehty animaatio-tv-sarja ja monia animaatioelokuvia.
Dakota Johnson kertoo podcastissa, miten hän valmistautuu seksikohtauksiin.
Karukoski ohjaa jo parhaillaan seuraavaa elokuvaansa.
Elg oli kuollessaan 95-vuotias.
Genevieve Herr on monen Hollywood-tähden luottomeikkaaja.
Gwyneth Paltrow palaa valkokankaalle Marty Supreme -elokuvassa.
Forbes on listannut Hollywoodin viime vuoden kovatuloisimmat näyttelijät.
Monet tunnetut näyttelijät ovat lahjoittaneet rahaa yhdistykselle, joka tukee lakkoilijoiden rahallisia tarpeita.
Vastaavaa lakkoa ei ole nähty 1960-luvun jälkeen.
Deppin loukkaantuminen oli alkanut hiusmurtumasta.
Tarantino on yksi tunnetuimpia elokuvaohjaajia maailmassa.
Listalta löytyvät muun muassa Ryan Reynolds, Brad Pitt sekä valtavan summan tahkonnut Tom Cruise.
Tähden paljastusseremoniaan osallistuu muun muassa Woody Harrelson.
Mikko Leppilampi kertoo Me Naisille joutuneensa turvautumaan veljensä apuun, jotta saisi lentoliput takaisin Suomeen.
Hayek sai oman tähtensä Hollywood Walk of Fame -kadulle. Puheessaan näyttelijä muisteli hurjaa tilannetta vuosikymmenten takaa.