Kuva: AOP

Quentin Tarantino paljastaa suosikkinsa omista elokuvaohjauksistaan - olisitko arvannut?

18.11.2022 22:15 - Sanni Seppä

Tarantino on yksi tunnetuimpia elokuvaohjaajia maailmassa.

Elokuvaohjaaja Quentin Tarantino, 59, tunnetaan useista menestyselokuvistaan, joista suurin osa on muodostunut varsinaisiksi klassikoiksi. Tarantinon käsialaa ovat muun muassa elokuvat Pulp Fiction, Once Upon a Time in Hollywood, Django Unchained, Kill Bill ja Jackie Brown. Nyt ohjaaja on kuitenkin paljastanut Howard Sternin radiohaastattelussa, mikä hänen lempielokuvansa on omista elokuvaohjauksistaan. 

- Vuosia ihmiset ovat kysyneet minulta tällaisia asioita. Ja olen sanonut, että ne ovat kaikki kuin lapsiani, Tarantino selittää. 

Huippuohjaajalla on kuitenkin yksi elokuva ylitse muiden. 

- Ajattelen, että Once Upon a Time in Hollywood on paras elokuvani, Tarantino sanoo.  

Kyseinen elokuva on Tarantinon viimeisin ohjaus ja se ilmestyi vuonna 2019. Elokuvan pääosia näyttelevät Leonardo DiCaprio, 48, sekä Brad Pitt, 58. Elokuvan merkittävässä sivuroolissa nähdään myös Margot Robbie, 32. 

Lue myös: Quentin Tarantinolta yllättävä kehu - kertoo pitävänsä rakastetusta lastensarjasta

Lue myös: Quentin Tarantino on saanut toisen lapsen puolisonsa kanssa

Lue myös: Onko odotettu Kill Bill 3 tulossa? Uma Thurman vastaa

Lähde: Variety

Kilpailut

Uusimmat