Madonna lykkää maailmankiertueensa aloitusta

27.04.2012 07:30 -

USA today -sivuston mukaan Madonna joutuu aloittamaan maailmankiertueensa useita päiviä myöhässä tuotannollisten ongelmien vuoksi.

Madonnan ensimmäinen konsertti Tel Avivissa Israelissa on siirretty alkamaan kaksi päivää myöhemmin suunnitellusta. Näin ollen kiertueen aloituskonsertti pidetään 31.5.

Vielä ei tiedetä, vaikuttaako kiertueen aloituspäivien vaihto myös muihin konsertteihin.

53-vuotias megatähti konsertoi maailmankiertueellaan 76 kertaa. Konsertit nähdään Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Konsertteihin on myyty toistaiseksi 1,4 miljoonaa lippua.

Madonna saapuu Suomeen 12. elokuuta. Radio Nova on konsertin yhteistyökumppani.

LUE MYÖS:

Todellinen Madonna-fani tuunaa kynnet uutuusalbumin mukaan - Katso kuvat! Radio Novan Milla Mattila on Madonna-fani! Milla on seurannut popin kuningattaren uraa sen alusta saakka ja fanituksen muodot saavat aina uusia käänteitä ja... Madonna Radio Novan erikoishaastattelussa - kuuntele koko haastattelu Radio Novassa vietettiin Madonna-päivää perjantaina 23.3. Lähetystä emännöi Milla Mattila. Haastattelun Yhdysvalloista käsin toimitti Larry... Näin Madonna on muuttunut vuosien varrella - katso kuvalinkki! Madonna julkaisi 23.3 uuden albuminsa MDNA! 30-vuotta kestänyt ura on ollut täynnä kohuja, lukuisia tyylejä ja... Madonna Radio Novan haastattelussa tänään! Radio Novan Milla Mattila on tunnetusti Madonna-fani! Niinpä  tänään kello 12.00 alkaen tarjolla on kaikille Madonnan ystäville erityinen... Madonna Madonna on artisti, joka ei varsinaisia esittelyjä kaipaa. Madonna, koko nimeltään Madonna Louise Veronica Ciccone, on määrätietoisuudellaan ja visioillaan on raivannut tiensä... Madonna saapuu Suomeen elokuussa - lue kaikki megakonsertista! Live Nation ja Radio Nova vahvistavat: Madonna saapuu kesällä maailmankiertueensa kanssa...

(Radio Nova, USA Today)

Kilpailut

Uusimmat