PMMP Radio Novassa: Kuumailmapalloajelulle Vappuna!

16.04.2012 20:00 -

PMMP on palailemassa takaisin uuden musiikin siivittämänä. Vielä toistaiseksi nimeämätön albumi julkaistaan 13.6. Uuden singlen nimi on Heliumpallo.

- Elämä on kivaa, tytöt kertoivat kuulumisistaan Radio Novan Eppu Salmiselle.

- Mä oon ollut nyt kolmessa elokuvassa näyttelemässä ja opiskelen dramaturgiaa, en opiskele näyttelijäksi enkä haluaisikaan opiskella näyttelijäksi. Eli siis näytelmäkirjailuhommaa, Paula Vesala kertoo opiskeluistaan Teatterikorkeakoulussa.

- Tietenkin mä oon vanhin kandi, mutta mä olen tosi tunnollinen!

Samaan aikaan Mira Luoti nähdään UIT:n Ilon palasia -revyyssä Helsingissä.



PMMP:n uuden kappaleen nimi on osuvasti Heliumpallo, jonka myötä tytöt pääsevät toteuttamaan myös unelmansa. 

- Siihen biisiin teki musavideon Paulan koulukaverit. Sitä varten tehtiin tällainen Heliumpallo-biisi. Me päästään nyt kuumailmapalloajelulle, Mira selittää.

- Vapun jälkeen aiotaan mennä, Vappupäivänä!

Paula ja Mira ovat innoissaan uutuusbiisistään, joka on ensimakua kesällä ilmestyvästä albumista.



- Sinkku on siis tullut tänään! Me ollaan siinä kuvassa ilman meikkiä, kaksikko kertoo sinkun kansikuvasta.
Heliumpallo -kappaleen tarina on koskettava, mutta toiveikas.

- Vaikka on rakkaudessa mennyt kappaleiksi, niin kannattaa silti lähteä. Se on tavallaan palasiksi menneen ihmisen onnellinen laulu. Muistelee hyvällä sitä ihanaa rakkautta. Sitä ei tarvitse ajatella niin, että se olisi miehen ja naisen välinen. Mulla on ollut monikin rakkaustarina mielessä, kun sitä sanoittelin. Yksi niistä on äidin ja lapsen välinen. Tää Ronja-tyttö on ollut mielessä. Hänestä tuli enkeli joku aika sitten. Monenmoiset kohtalot pyörivät päässä, kun teemaa pyöritin mielessä, Paula kertoo kappaleesta.

Uutuuslevy ei ole vielä valmis. Silti Paula ja Mira eivät ota stressiä loppukiristä.

- Kaksi biisiä on vielä nauhoittamatta ja yksi on vielä kirjoittamatta, Mira myöntää.

- Ei mitään paniikkia, se on hyvä toi loppuvaihe, se on kaikista paras vaihe. Se on kaoottinen paniikki, Paula hymyilee.

- 11.6 mennään Loimaan torille juhlistamaan uutta levyä, tytöt lupaavat!

- Vajaa kaksi viikkoa aikaa pakertaa, Mira kertoo kesäkuussa ilmestyvästä levystä.

Mikä on sitten PMMP:n pitkän uran salaisuus? 

- Ystävyys meitä yhdistää, Paula ja Mira tuumaavat yhteistuumin.

Kuuntele koko haastattelu tästä:



KUUNTELE HELIUMPALLO -KAPPALE TÄSTÄ!

(Radio Nova) 

Kilpailut

Uusimmat