The Rasmuksen hittibiisi valittiin EM-kisojen tunnuskappaleeksi!

20.03.2012 12:00 -

EM-Helsingin 2012 virallinen kisabiisi on The Rasmuksen uusi hittisingle I´m A Mess. 

The Rasmuksen odotetaan esittävän kappale myös kisojen avajaisissa kesäkuussa.

Näin The Rasmuksen Lauri Ylönen kertoi I´m A Mess -kappaleen synnystä Radio Novan haastattelussa.

- Juuri edellisenä päivänä ennen kuin menimme studioon saimme treenikämpällä ajatuksen, että hei, kokeillaan vielä tällaista biisiä. Soitettiin siinä tosi simppeliä biisiä ja tuli olo, että soitammeko me nyt jonkun muun jo tekemään kappaletta vai mistä tämä on tutun kuuloinen? Me palattiin biisin pariin vasta studiossa ja meikäläinen alkoi rustata siihen sanoja. Me tehtiin biisi ihan muutamassa tunnissa se valmiiksi ja lisättiin siihen yksi uusi osa. Tuli hyvä mieli, että se syntyi niin spontaanisti. Biisin sanat nojaavat ajatukseen, että vaikka kuinka yrittäisi, aina tulee kämmättyä. Siinä on hyvin omakohtaisia tuntemuksia, mutta myös muiden elämästä lainattuja ajatuksia.

Helsingin yleisurheilun EM-kisat järjestetään Olympiastadionilla 27.6-1.7.

Kuuntele biisi TÄÄLLÄ

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat