Anssi Kela debytoi Aku Ankassa!

10.05.2011 12:05 -

Aku Ankka -lehden 60. juhlavuoden kunniaksi julkaiseman kuuden suomalaisen tekijän tarinasarjan toisen osan käsikirjoittaja on maamme menestyksekkäimpiin muusikoihin lukeutuva Anssi Kela.

Ankalliskirjailijana debytoiva rokkari on kirjoittanut Aku Ankkaan opettavaisen ja oivaltavan tarinan lupauksesta ja luonnon koskemattomuuden puolustamisesta. Anssi Kelan kirjoittama Poppamiehen kirous ilmestyy keskiviikkona 11.5. Aku Ankka -lehden numerossa 19/2011.

Anssi Kelan kirjoittamassa Poppamiehen kirous -seikkailussa Roope-setä joutuu lunastamaan klondikelaiselle poppamiehelle nuorena kullankaivajana antamansa lupauksen. Hän palaa veljenpoikansa Akun kanssa rikkauksiensa alkulähteille suojelemaan Klondiken mahtavia aarniometsiä metsäyhtiön hakkuuaikeilta ja onnistuu pysäyttämään mahtavan Nätti-Jussin, maailman suurimman metsätyökoneen.

Kela on onnistunut vangitsemaan tarinaan monia piirteitä suomalaisille ajankohtaisista asioista, kuten suurten metsäyhtiöiden vastuullisesta ympäristöpolitiikasta sekä lupauksista ja niiden lunastamisesta.  Carl Barksille kunniaa tekevässä seikkailussa vilahtaa myös hupaisa viittaus Anssi Kelan suosikkibiisiin 1972.

”Vaikka olen kirjoittanut paljon, oli tämä aivan uusi juttu. Sitä jotenkin Ankka-fanina tietää, millaisia niiden tarinoiden tulisi olla, mutta oikean Aku Ankka -seikkailun luominen on aivan erilaista kuin mikään muu aiemmin kirjoittamani ”, kertoo Anssi Kela ja jatkaa kirjoitushaasteensa analysointia: ”Ankistille se on huikea tunne, kun saa itse päättää, mitä tutut hahmot ryhtyvät tekemään ja minkälaisen sanoman seikkailu lukijalleen välittää. Tämä tuo muassaan biisinkirjoittamiseen verrattuna aivan erilaisen vastuun, sillä pelkkien sanallisten mielikuvien lisäksi visuaalisuus on merkittävässä asemassa. Kaikki tietävät, kuinka paljon yksi kuva kertoo, ja tässä niihin tulevat mukaan myös merkitykselliset sanat.”

Akkarin tilaajaksi aikuisiällä

Aku Ankka on Anssi Kelalle tärkeä hahmo ja nuoruuden innoittaja. Hän luki lapsuudessaan lehteä kavereittensa luona ja ryhtyi itse tilaajaksi aikuisiällään, joten keskiviikot ovat Kelalle edelleenkin Aku Ankka -päiviä. Bändinsä basistin Antti Karisalmen kanssa Kela käy välillä ankariakin Ankka-keskusteluja, ja muusikot pystyvät siteeraamaan suosittuja repliikkejä ulkomuistista. Anssi Kelalle kirkkaimman muiston on jättänyt Carl Barksin Kylmä kauppa -sarjan (Taskukirja numero 50, Rahamies Roope) repliikki ”Onko minun tanssittava brutopialainen kansantanssi pääsi päällä ennen kuin tiedät, kuka on pomo?

 

Suomalaiset ankalliskirjailijat

Aku Ankka -lehti kutsui suomalaisia kirjoittamisen ammattilaisia kynäilemään maamme luetuimpaan viikkolehteen omat Aku Ankka -tarinansa. Ensimmäisen, helmikuussa julkaistun tarinan loivat kirjailija Johanna Sinisalo ja graafikko Hannu Mänttäri ja nyt toukokuussa ankalliskirjailijana debytoi Anssi Kela, jonka kirjoittaman Poppamiehen kirous -tarinan on piirtänyt espanjalainen Paco Rodriques.

 

Anssi Kela on suomalainen rock-muusikko ja laulaja-lauluntekijä. Hänen albuminsa Nummela (2001) on Suomen kaikkien aikojen 12:nneksi myydyin albumi. Vuonna 2008 Anssi Kelalta ilmestyi esikoisromaani Kesä Kalevi Sorsan kanssa. Tällä hetkellä Anssi Kela kirjoittaa uutta musiikkia ja on juuri julkaissut nuorten päihdetyötä tukevan Viisautta ja rauhaa -kappaleen, jonka voi ladata yhden euron hintaan osoitteesta www.anssikela.com. Kappaleen koko tuotto ohjataan Youth Against Drugs -yhdistyksen tueksi.

 

Kilpailut

Uusimmat