Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa posteissa

05.04.2011 15:00 -

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 6.4 ja jatkuu 12.4 saakka.

Ennakkoon voi äänestää 67 postissa eri puolilla Suomea, myös viikonloppuna.

Ennakkoäänestyspostit sijaitsevat ympäri maata ja ennakkoäänestäminen on mahdollista missä äänestyspostissa tahansa, myös vieraalla paikkakunnalla. Ennakkoäänestyspostit tunnistaa ovessa olevasta opasteesta.

Vaalilain mukaan kotimaan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista kunnassa päättää kunnanhallitus. Kukin kunta on päättänyt itse alueellaan olevien ennakkoäänestyspaikkojen määrän ja sijainnin. Vaihtoehtoisesti tai postien lisäksi kunnat voivat järjestää ennakkoäänestyksen itse muissa kunnan päättämissä paikoissa, esimerkiksi virastoissa tai kirjastoissa.

Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 17.4. Vaalit toimitetaan joka neljäs vuosi, edellisen kerran eduskuntavaalit pidettiin 2007.

Ennakkoäänestyspostien ja myös muiden ennakkoäänestyspaikkojen sijaintia ja aukioloa asiakkaat voivat tiedustella oikeusministeriön vaalipalvelunumerosta 0800 9 4770 (suomeksi), 0800 9 4771 (ruotsiksi) tai verkkopalvelusta www.vaalit.fi.

Kaikki ennakkoäänestyspostit löytyvät myös osoitteesta www.posti.fi/ennakkoaanestys.

Mukaan äänestämiseen tarvitset virallisen kuvallisen henkilöllisyysasiakirjan, esimerkiksi passin tai ajokortin.

RADIO NOVA SEURAA EDUSKUNTAVAALIEN TULOKSIA SUNNUNTAINA 17.4 LÄHETETTÄVÄSSÄ ERIKOISOHJELMASSA, JONKA JUONTAVAT ILE JOKINEN SEKÄ JUSSI HALLI.


(Radio Nova, Posti, vaalit.fi)

Kilpailut

Uusimmat