Paavo Arhinmäen erilainen asumismuoto - porvarillinen talonvaltaus!

28.03.2011 15:45 -

Paavo Arhinmäki kertoi itsestään ja haaveistaan Aamun Radion haastattelussa maanantaina 28.3.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja sekä kaupunginvaltuutettu Paavo Arhinmäki on ollut alkuvuoden kiireinen mies.

Omien töiden ja luottamustoimien lisäksi lähestyvät vaalit pitävät Arhinmäen kiireisenä. Puolueiden puheenjohtajat kiertävät maakuntia ahkerasti muiden töiden ohella.

-Se matkustaminen on tosi rankkaa. Mä oon kuitenkin tammikuun puolivälistä asti koko ajan tehnyt 7 päivästä työviikkoa, niin että lauantai, sunnuntai, maanantai ollut käytännössä kokonaan maakunnissa. Nyt tää viimeinen kolme viikkoa voi keskittyä omaan vaalipiiriin Helsinkiin ja Uuteenmaahan.

Paavo kertoo mm. Helsingin Sanomien haastattelussa käyttävänsä paljon rahaa vaatteisiin. Mies onkin totuttu näkemään julkisuudessa tyylikkäänä, omalle tyylilleen uskollisena pukeutujana. Paavon lookkiin kuuluvat yleensä Karhun Original -lenkkarit, tummat farkut, puvun takki sekä siniruutuinen paita ilman solmiota.

Käyttääkö Paavo usein samoja vaatteita, vai ostaako hän niitä kerralla lukuisia kappaleita?

-Itseasiassa näitä Karhu Originalsseja (lenkkarit), jotka ovat siis Suomessa tehtyjä. Näiden valmistushan lopetettiin, kun brändi myytiin jenkkeihin. Mä itse asiassa hamstrasin kaikki mahdolliset erilaiset mallit, mitä alennusmyynneissä oli. Niitä riittää vuosiksi eteenpäin! 10-15 paria löytyy kaapissa odottamassa vielä korkkausta, Paavo myöntää.

Paavo Arhinmäki asuu Helsingissä tiiviissä asuinyhteisössä, mikä on varsin poikkeuksellinen asumismuoto nykyään. Kyseessä on eräänlainen talonvaltaus.

-Me asutaan tällaisessa osaomistustalossa. Joka tarkoittaa sitä, että ei tarttee ottaa satojatuhansia euroja asuntolainaa voidakseen ostaa sen, ja sitten maksetaan pikkuhiljaa sitä pois. Sitä kautta lapsiperheillä on ollut mahdollisuus saada kohtuullisen kokoisia asuntoja. Tietysti aina kun sieltä vapautuu, niin me markkinoidaan kavereille sitä. Tällanen porvarillinen tapa vallata talo, on muodostunut.

-Siellä on tosi paljon meidän ikäisiä, kolme-neljäkymppisiä, joka on kätevää jos joku menee käymään kaupassa tai joku voi viedä toisen lapsen jumppaan. Yhdessä saatetaan kokoontua jonnekin katsomaan tv:tä.

-Se on siis positiivista yhteisöllisyyttä. Kukaan ei vahtaa. Jokainen elää tietysti omaa elämäänsä, mutta voidaan auttaa ja tukea toinen toisiamme.

Kuuntele koko haastattelu!



Kilpailut

Uusimmat