Suomalaistuottajan dokumentissa liuta maailmantähtiä David Guettasta ja Phil Collinsiin – katso traileri

15.09.2015 17:08 -

Suomalaistuottaja Alex Noyerin 808-dokumentti vilisee maailmantähtiä. Dokumentti nähdään Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalilla.

Suomalaistuottaja Alex Noyerin vielä julkaisematon 808-dokumentti saa kolme näytöstä Helsingin Rakkautta & Anarkiaa -filmifestivaaleilla. Näistä näytöksistä kaksi on jo loppuun varattu.

Muiden muassa Rolling Stones ja Billboard –lehtienkin jo noteeraama dokumentti kertoo tarinan legendaariseksi muodostuneesta Roland TR 808 -rumpukoneesta, jolla on ollut valtava merkitys elektronisen tanssimusiikin ja hiphopin saralla.  Muun muassa Kanye West on nimennyt yhden albumeistaankin 808:n mukaan.

1980-luvun alussa lanseerattu TR808 teki läpimurtonsa Afrika Bambaatan Planet Rock -kappaleella. Vain kolme vuotta tuotannossa olleen rumpukoneen soundia on kuitenkin sen kolmekymmentävuotisen historian aikana kuultu lukemattomilla levyillä.  Liki kolme vuotta valmistellulla dokumentilla liuta maailman tähtiä kertoo suhteestaan TR808-rumpukoneeseen. Äänessä ovat niin Pharrell Williams, Afrika Bambaata, Damon Albarn, David Guetta, New Order, Phil Collins kuin lukemattomat muutkin muusikot ja tuottajat.

Katso 808-dokumentin traileri.

Alex Noyerin You Know Films –yhtiön tuottaman dokumentin on ohjannut Alexander Dunn ja tuottanut Alex Noyerin lisäksi Atlantic Recordsin johtaja Craig Kallman, Alexander Dunn ja Arthur Baker.

 

808 Rakkautta ja Anarkiaa –festivaaleilla:

Ke 23.9. klo 18:00 Kinopalatsi

To 24.9. klo 20:55 Maxim 2

La 26.9. klo 21:00 Andorra

Kilpailut

Uusimmat