Iso-Britanniassa asuva suomalaistoimittaja: Kaksi hanaa ja huonosti eristetyt talot ovat ihan okei

22.08.2015 11:30 -

Lontoossa asuva toimittaja ja juontaja Markus Hippi vieraili 7 oikein -ohjelman vieraana.

Rita Strömmerin 7 oikein -ohjelmasarjan torstaisissa ohjelmissa kuullaan nimen mukaisesti tarinoita maailmalta. Neljä vuotta Lontoossa asunut, Monocle-mediassa työskentelevä Hippi kertoi brittiläisestä elämästä, kulttuurista ja politiikasta.

Syynä Britanniaan lähtemiseen oli pelko siitä, että vanhempana jäisi katumaan hyödyksi käyttämätöntä tilaisuutta.

– Ei se ollut kuitenkaan helppoa. En ollut Englannissa lomailtuani tullut ajatelleeksi mitään siitä työtahdista, nyt ei ole käynyt aika pitkäksi, Hippi muistelee.

Muutamassa vuodessa Britteihin kotiutunut Hippi kehottaakin ihmisiä lähtemään maailmalle pidemmäksi aikaa.

– Ihmisten pitäisi reissata enemmän, käykää katsomassa mitä siellä maailmalla on. Ei se ole niin pelottavaa, Hippi ohjeistaa.

Nopeasti englantilaistunut Hippi tyrmää Britanniaa kohtaan kohdistetut ennakkoluulot nopeasti.

– Kaksi hanaa on ihan ok, eikä niiden talojen tarvitse olla mitenkään paremmin eristettyjä. Siellä on kesällä nimittäin aika lämmin, Hippi heittää.

Koko keskustelun voit kuunnella alta:

Kilpailut

Uusimmat