Maailman luonnonvarojen ylikulutuspäivä on tänään – nyt eletään velaksi

13.08.2015 15:36 -

Tänään torstaina 13. elokuuta ihmiset ovat kuluttaneet loppuun maapallon tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat. Ylikulutuspäivä tuli tänä vuonna ennätyksellisen aikaisin, lähes viikkoa aiemmin kuin viime vuonna.

Tänään meidän ekologinen jalanjälkemme ylittää maapallon biokapasiteetin, eli kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä. Tänä vuonna ylikulutuspäivä tuli aiemmin kuin koskaan ennen. Aikaistumiseen vaikuttaa eniten kasvanut hiilijalanjälkemme. Viime vuonna ylikulutuspäivä oli 19. elokuuta.

– Ylikulutuspäivä on tärkeä hälytyskello. Suomen hallitus haluaa puuttua ongelmaan. Pyrimme biotalouden, kiertotalouden ja puhtaiden ratkaisujen kärkimaaksi ja irti fossiilisesta energiasta. Haluamme kehittää ja tarjota ratkaisuja maailman polttaviin ongelmiin, sanoo maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

Suomessa luonnonvaroista ei ole puutetta, mutta suomalaisten ekologinen jalanjälki on suuri. Yksilön on kuitenkin helppoa pienentää omaa ekologista jalanjälkeään kiinnittämällä huomiota ruokavalintoihinsa, sillä ruoka muodostaa noin viidenneksen ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä. Myös asuminen ja liikkuminen kuluttavat merkittävästi luonnonvaroja ja energiaa.

Ylikulutuksen seuraukset näkyvät päivittäin esimerkiksi metsäkatona, kuivuutena, makean veden puutteena, maaperän eroosiona ja luonnon monimuotoisuuden vähenemisenä.

Joulukuussa pidettävän Pariisin ilmastokokouksen tavoitteena on solmia kansainvälinen ilmastosopimus, jonka avulla ilmaston lämpeneminen rajoitetaan alle 2 asteeseen verrattuna esiteolliseen aikaan.

Ylikulutuspäivän ajankohta perustuu Global Footprint Network -tutkimuslaitoksen laskelmiin.

Lue, mitä Novan juontajat ajattelevat aiheesta:

Novan Ile Jokinen Maailman ylikulutuspäivästä: Ostetaanko tarpeeseen vai silkasta ostamisen riemusta?

Novan Ivan Maailman ylikulutuspäivästä: Autoilua ja suihkussa lotraamista voisin vähentää

Novan Elli Collan Maailman ylikulutuspäivästä: Vaatteita voisin hankkia vähemmän

 

Kilpailut

Uusimmat